Leiri ja koulun alku.

Kirjoitan taas HUIMAN tauon jälkeen ja olen varma että te ihmiset siellä Suomessa janoatte tietoa minusta, viikonlopustani, sekä koulun alkamisesta, ehkä jopa kidutte kuoleman partaalla koska ette ole kuulleet mitään. Toivottavasti kaikki selvisivät hengissä (ja toivottavasti kaikki ymmärtävät ironiaa)! Tässä teille lohdutus (tai kauhistus): aijon kirjoittaa piiiiiitkän tekstin.

Perjantai oli odottelupäivä. Mark ja Sarah lähtivät aamulla lentäen Erieen johonkin picnic tapahtumaan. Minulle kerrottiin, että viettäisin yön jonkun Daven luona. He tulisivat hakemaan jossain vaiheessa iltapäivällä ja veisivät minut seuraavana aamuna "perehdytys"leirille. Noh, siinä sitten odoteltiin. En tiennyt yhtään millon he tulisivat hakemaan, en tiennyt yhtään minne olin menossa, en tiennyt yhtään keitä HE olivat. Kello tuli yksi, kaksi, ja ennen kolmea puhelimeni (Sarahin vanha, jota olen käyttänyt) yhtäkkiä soi. Se oli ensimmäinen kerta kun kukaan soitti minulle täällä ollessa. Menin ihan paniikkiin ja avasin sen (simpukkamalli) tajuamatta että se vastaisi avattaessa. Tuijotin sitä siinä vain hetken typertyneenä, kunnes Olivia käski minua pistämään sen korvalle.

Tottelin ja sanoin jotain epämääräistä. Kävi ilmi, että soittaja oli Darla, Daven vaimo. Hän kertoi, että heidän lapsensa tulisivat hakemaan minua tunnin sisällä ja ilmoittelisivat pian tarkemmasta ajasta. Olin helpottunut, koska nyt tiesin edes vähän enemmän. No siinä sitten kului kuitenkin kaksi tuntia ennen kuin puhelinsoitto hänen tytöiltään tuli. En muista olenko vielä kertonut, mutta minun hostperheeni ainakin on AINA myöhässä. Monet amerikkalaiset ovat. Jos Mark sanoo, että lähdetään 8, saatamme poistua pihasta puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä. Jos hän sanoo tulevansa hakemaan minut kymmenessä minuutissa, menee siinä vähintääkin 20 minuuttia, ellei puoli tuntia. Tietenkin olemme ajoissa silloin, kun on pakko olla.

Jos minun pitäisi kuvailla perjantai-iltaa heidän talossaan yhdellä sanalla, ja sen sanan tulisi olla korrekti, valitsisin "mielenkiintoinen". Voisin käyttää myös ilmaisua "erilainen".

He olivat eeeeerittäin hyvin toimeen tulevia ja sen huomasi heti kun parkkeerasimme auton pihaan. Heidän talonsa oli kerrassaan upea, u-p-e-a. Jos muistan oikein, he sanoivat, että Dave oli suunnitellut ja rakentanut sen. Talo oli kolmessa kerroksessa, suuret parvekkeet ja paviljongit. Piha oli valtava. Harmi etten saanut kuvaa talosta! Tässä näkymää parvekkeelta!

Perus amerikkalaista maissipeltoa ja maaseutua!

Vietin illan Marian ja Marissan kanssa, tyttöjen. Maria on minun ikäiseni ja Marissa on jo collegessa. Tulimme toimeen ihan hyvin, ei siinä mitään, enkä halua sanoa mitään ilkeää. Olemme vain hyvin erilaisia ihmisiä. Vuokrasimme ja katsoimme joka tapauksessa elokuvia. Tai oikeastaan minä katsoin, sillä Maria datasi samalla ja Marissa lähti yläkertaan katsomaan televisiota. Hauska tyttöjen ilta siis! Niimpä menin aikaisin nukkumaan ja nukuin huonosti kun heidän koiransa ulvoi koko yön oveni edessä.

Aamupalalla koin shokin. Söin muroja, joissa oli vaahtokarkkeja.

Siis mitä ihmettä? Vaahtokarkkeja, MUROISSA? Voi kyllä. Nams. Tai sitten ei. Se oli aivan mielettömän makeaa. Pystyin syömään yhden pikku vaahtokarkin suuren kauhallisen tavan muroja ja maidon kanssa. Huh ja voin sanoa että oli hankala saada kaikki syötyä. Se oli niin makeaa, että pureskellessa kivisti hampaita! Ja tätä ne tarjoavat sitten lapsille... Hullua. Joka tapauksessa Dave ja Darla veivät minut sitten leirille aamupalan jälkeen (olimme myöhässä, yllättäen). Heistä minun on pakko sanoa, että he ovat todella ystävällisiä ja mukavia.

Leiri oli todella mukavassa paikassa metsän keskellä. Tapasin siellä kaikki muut vaihto-oppilaat, Carloksen Venetsueelasta, Gabin Chilestä, Camilen ja Giovanen Brasiliasta ja Sakinon Japanista. Lisan ja Magdan olinkin tavannut jo aikaisemmin. Eurooppalaisten ja muualta tulevien vaihtareiden kielitaidossa oli todella suuri ero. Carloksen kanssa pystyi kommunikoimaan, mutta hän olikin sitten Lisan ja Magdan lisäksi ainot. Sakino raukka oli tullut vasta perjantai-iltana maahan ja hän oli aivan sekaisin jetlagista. Sain sen verran selvää, että hän oli opiskellut englantia vain vuoden ja tietenkin joutunut opiskelemaan aivan uuden tavan kirjoittaa! Minusta hän oli todella mukava tyttö ja kyllä sitä vähän kävi sääliksi.

Pääasiassa leirin tapahtumat etenivät Rotaryihmisten puhuessa ja meidän kuunnellessa. Tracey, Ellen, Mel ja Katy kertoivat meille säännöistä, käytännöistä, perinteistä, käyttäytymisestä ja muista asioistaö. Vaikeita asioita, vaikeaa englantia. Minusta tuntui, että vain pieni osa porukasta ymmärsi suurimman osan. En oiken ymmärrä että mitä järkeä siinä oli, koska kaikki tiesivät että vain muutama ymmärtäisi.

Kyllä siellä oli mukavaakin tekemistä. Ihan ensimmäiseksi meillä oli ryhmäytystä. Nimileikkejä ja -pelejä, laulutehtäviä, päättelytehtäviä. Sain lisänimen "the leader". Pakkohan jonkun on alottaa puhuminen kun on ryhmä jolle annetaan yhteinen tehtävä! Meidän piti tasapainoitella jollain laudalla yhdessä ja liikkua niin että se pysyi tasapainossa. Meidän piti ylittää alue roikkuen köyden varassa, auttaen Giovannia jolla oli silmät sidottuna haasteen vuoksi. Se oli hauskaa ja tutustuimme toisiimme hyvin!

Illalla istuimme nuotion ääressä ja grillasimme vaahtokarkkeja. Jos kauhistuitte muroista, niin odottakaapas vain! Sillä ei siinä vielä kaikki, laitoimme ne keksien väliin suklaan kanssa. Se oli aivan mielettömän makeaa. En ymmärrä miten joku pystyi syömään niitä enemmän kuin yhden. Mieletöntä!

Lauantai iltana meni siis melko myöhään ja sunnuntaina jouduimme heräämään 7 kuuntelemaan hieman lisää asioita säännöistä ja käytännöistä. Hienosti kun kaikki oli järjestetty, olimme valmiita kello 10 ja jouduimme istumaan tyhjän panttina kaksi tuntia, ennen kuin hostperheet tulivat ja ruokailimme yhdessä. Pidimme kaikille myöskin yksitellen puheet itsestämme ja maastamme. Olimme valmistelleet ne edellisenä päivänä. Oli kieltämättä aika pelottavaa puhua englanniksi mikrofooniin suuren ihmisjoukon edessä, mutta selviydyin mielestäni ihan hyvin. Lopuksi meillä oli vielä vapaa-aikaa uima-altaalla, jahuu!

Molemmat päivät olivat hyvin pitkiä ja olin uupunut kun tulimme kotiin. Olisin vain halunnut vajota peittoihin ja nukkua monta vuorokautta. Olen vieläkin väsynyt joka päivä. En ole varmaankaan ihan tottunut amerikkalaiseen elämänmenoon. Ehken ikinä totukkaan!

Niin, lepotauko olisi kieltämättä ollut mukava, mutta ehei, meikä aloitti koulun tänään. Herätyskello soi 5.50 ja auto lähti pihasta 6.40. Joku viisas voi siis päätellä että koulu alkaa seitsemältä. Joka aamu. Koska minulla ei ole tämän koulun minuun liittyvistä järjestelyistä mitään hyvää sanottavaa, taidan vain olla hiljaa. Voin sanoa sen verran, että minulle ei oltu tehty lukujärjestystä, eikä laitettu mihinkään luokalle, vaikka paperini oli viety koululle jo ennen viime lukukauden loppua. Ensin istuin ja odotin kansliassa puolitoista tuntia. Sitten pääsin tapaamaan kanslistini ja odotin tunnin kun hän teki minulle lukujärjestystä välillä kysellen ja hihitellen oudoissa paikoissa. Lopulta sain sen kuitenkin tehtyä ja minut saatettiin historian tunnille puoliksi unessa olevien oppilaiden joukkoon.

Minun lukujärjestykseni tulee olemaan samanlainen koko vuoden. Opiskelen samoja aineita joka päivä, tässä järjestyksessä (lihavoidut pakollisia):

1. ympäristötieteet,
2. amerikan historia,
3. luova kirjoittaminen,
4. algebran alkeet (jotka opiskelin seitsemännellä luokalla, eikä kanslisti tietenkään uskonut minua kun yritin saada vähän edistyksellisemmän kurssin),
5. lounas,
6. kuoro,
7. liikunta/valokuvaus
8. englanti (kirjallisuus).

Kaikkien aineiden opettajat vaikuttivat todella mukavilta, tuntuu vaan hassulta sanoa Mrs. Harris, tai Mr. Shusko.

Luova kirjoittaminen ja englanti voivat tuottaa minulle joitakin vaikeuksia. Pitää varmaan alkaa pitää sanakirjaa mukana tunneilla. Mutta ne molemmat ovat todella kiinnostavia, joten uskon pärjääväni kunhan vain jaksan yrittää. Kuoro ja liikunta vaikuttivat todella kivoilta ja sellaisilta tunneilta, joilta luultavasti saan ystäviä. Tavan luokkahuoneessa istuessa ei voi oikein saada ystäviä, koska pitää istua hiljaa ja kuunnella.

Meillä on muuten pukukoodi kouluissa! Hartiat pitää olla peitettynä ja lyhyet shortsit ja hameet ovat kiellettyjä. Farkuissa ei saa olla pienintäkään reikää. Jos sinulla on siis päälläsi neuletakki ja toppi, et saa riisua neuletakkia jos sinulle tulee hiki. Jotkut luokkahuoneet ovat ilmastoimattomia. Sen kun kärvistelet, oijoij miten mukavaa!

Valokuvausta minulla ei ollut vielä. Liikunta on ABC - ja valokuvaus DFG -päivinä. Eli yksinkertaisesti kolme päivää liikuntaa, kolme päivää valokuvausta, sitten taas liikuntaa jne. Järjestely on lomien tai "lumipäivien" takia. Lumipäivät ovat päiviä, jolloin lunta on niin paljon, ettei kaduja ole pystytty auraamaan, eikä kukaan pääse kouluun. Haha, käy minulle! Siis jos ei ole koulua, niin jatketaan siitä kirjaimesta mihin jäätiin näiden aineiden kohdalla. Minusta ihan kätsy juttu kuhan siihen vaan pääsee mukaan!

Välitunteja meillä ei ole laisinkaan. Meillä on kolme minuuttia aikaa siirtyä luokasta toiseen seuraavalle tunnille. Et saa missään nimessä olla myöhässä. Vessassa ei saa käydä tuntien aikana (kolme erikoislupaa saa käyttää joka saman ainaan tunnilla 9 viikon aikana) ja vessassa ei ehdi käydä tuntien välissä. Ainot aika juosta vessaan nopeasti on ruokatunti, joka kestää 45 minuuttia, kuten muutkin tunnit. Ruoan jonotukseen tosin menee reilusti yli puolet ajasta.

Kouluruokahan on täällä erittäin terveellistä ja ravitsevaa. Meillä on joka päivä kolme vaihtoehtoa. Tänään ne olivat jonkinsortin ihmerinkeli, hampurilainen ja kanasalaatti. Minä hihkaisin, että JES! Salaattia! Tämän valitsen ehdottomasti! Olisihan se pitänyt arvata... Ei sitä minun mielestäni salaatiksi voi kutsua jos siinä on parin salaatinlehden lisäksi friteerattuja kanapaloja, ranskalaisia ja juustoraastetta. Ja dippikastiketta sievästi päällesiroteltuna. Kyllä sitä ihan söi, ei se pahaa ollut, mutta vuosi? Vuosi tällaista ruokaa. Saatte tervehtiä pikkuanskua sitten kun tulen kotiin 100 kg isompana... Ainiin, ruoasta pitää siis maksaa vajaa kolme dollaria.

Ensimmäinen päivä oli kaiken kaikkiaan hyvin hämmentävä. Juoksin vain paikasta toiseen ja yritin olla myöhästymättä. Tunsin itseni aika yksinäiseksi, sillä en tuntenut ketään yhdeltäkään tunnilta. Dawn oli sentään samassa ruokailussa minun kanssani niin en joutunut istumaan yksin. Ihmiset kuitenkin suhtautuvat vaihto-oppilaisiin kiinnostuksella ja luulen, että saatoin jo saada ensimmäiset ystävät. Monet ovat kiinnostuneita minusta. Koulussa on kuulemma kaksi muutakin vaihto-oppilasta, jotka ovat tulleet toisten järjestöjen kautta. En ole harmi kyllä tavannut heitä vielä. Muistaakseni toinen oli Norjasta ja toinen jostain Aasian maasta.

Väsymyksen ja hämmennyksen joukosta löytyy myös onnellisuutta, minä ihan nautin opiskelusta. Ja hyvänä puolena, kun koulu kerran alkaa aikaiseen, se myös loppuu hyvissä ajoin. Olemme ulos rakennuksesta joka päivä 2.30 pm ja kotona kolmen maissa. Sitten tosin pitäisi vielä jaksaa tehdä läksyt... Tänään pitää vielä katsoa läpi joukko papereita ja järjestää kaikki aamuksi.

Toivottavasti jaksoitte lukea!

Anniina kiittää.

PS. HALUAN SALMIAKKIA JA SUOMALAISTA SUKLAATA!!! Ja siskon ja maman tekemää herkkuruokaa! :(