EN IKINÄ KEKSI HYVIÄ OTSIKKOJA

Wuhuuuuu ompas ollu kaksi melko tapahtumarikasta päivää! Tulimme juuri kotiin kampaajalta. Theon, minun ja Sarahin hiukset leikattiin tänään, Jaclynin leikataan huomenna. Sitä ennen olimme Rotarytapaamisessa paikassa nimeltä Laurel Caverns (ketä kiinnostaa, tsekkaa tästä). Markin mukaan se on itäisen USA:n 17. suurin luolasto, en tiedä pitääkö paikkansa. Mutta hienoa siellä kyllä oli!

Eilen täällä oli pieni tulipalo. Sarah oli unohtanut liedelle perunamuusin alun ja se oli syttynyt palamaan. Kukaan ei tajunnut aluksi mitään. Jossain vaiheessa minä menin yläkertaan hakemaan itselleni vettä, ja huomasin että koko huoneisto on yltä päältä savussa. Meinasin tukehtua. Sarah ryntäsi juuri keittiöön sammuttamaan paloa. Katossa oli metrin paksuinen savukerros. Siellä ei pystynyt hengittämään yhtään. Ryntäsin yskien alakertaan kertomaan Olivialle. Henkitorveani poltti enkä saanut happea. Alakerrassa helpotti, vaikka käry oli alkanut levitä sinnekkin.

Tukimme Olivian kanssa huoneemme oven pyyhkeillä, etteivät savu ja haju leviäisi sinne asti. Se ei kuitenkaan auttanut ja pian minun oli pakko rynnätä ulos talosta. Theo, Jaclyn ja hänen kaverinsa Jessica olivat jo ulkona. Tietenkin ulkona satoi. Siinä seisoimme siiten sateessa pari tuntia samalla kun Sarah tuuletti taloa. Minä ja Theo reagoimme siihen pahiten. Meitä oksetti ja pyörrytti. Nyt se on kuitenkin ohi, vaikkei haju ei ole vieläkään kokonaan lähtenyt!

Noniin, tänään menimme siis luolille. Ensin söimme yhdessä (hampurilaisia ja hotdogeja, yllättäen♥) ja sitten poruukka hajaantui. Toiset menivät opastetulle luolakierrokselle ja toiset menivät "kalliokiipeilemään". Minä ja Jaclyn päätimme laskeutua seinämää alas kiikkuen köysien varassa, muiden katsellessa alhaalla. Theo meni kierrokselle. Minua olisi kiinnostanut luolakierroskin, ja olisimme voineetkin mennä sinne myöhemmin, jos meillä ei olisi ollut kampaaja-aikaa.

Ensin kävelimme pimeän, lampuilla valaistun luolaston halki kiipeilypaikalle. Minut laitettiin laskeutumaan ensimmäisenä. Reippaana tyttönä sanoin, että selvähän se, tottakai, miksi ei, ei minua pelota. Silloin en vielä ollut nähny miten korkealta minun piti astua tyhjän päälle.

Ensimmäinen askel oli vaikein. Voin rehellisesti myöntää, että minua pelotti ihan pirusti. Vauhtiin päästyäni se oli melko helppoa ja hauskaa. Nautin siitä kovasti, hurjapää minä kai olen! Silti alas päästessäni tärisin päästä varpaisiin. Oli kuitenkin pakko päästä toisenkin kerran!

Jaclyn oli toisena. Minä olin aivan varma, ettei hän uskaltaisi tulla alas. Jaclyn on aika pelokas lapsi. Hän huolehtii kaikesta ja ajattelee AIVAN LIIKAA. Ja onhan hän vasta kahdeksan. Kun hän tuli alas seinämää, me kaikki olimme mielettömän ylpeitä hänestä, hurrasimme ja taputimme käsiämme.

Jos en ole vielä kertonut, Pennsylvania on mielettömän kaunis osavaltio. Uniontown on laaksossa vuorien vierellä. Puita ja metsää näkyy kaikkialla. Haluaisin päästä metsään kävelemään joku päivä! Tämä ilta alhaalla laaksossa oli niin selkeä ja kirkas, että pystyimme näkemään Pittsburghiin asti. Ja sinne on monen tunnin ajomatka! Minä nautin täällä olosta. Seuraavassa kuvassa vähän maisemaa luolaston ulkopuolelta.

Anniina kiittää. :)

ps. opetin Theon soittamaan pianoa tänään!! Se soittelee Hectorin Mandoliinimiestä (miun lähtöbiisi♥) ihan innoissaan.