Thanksgiving break

Olen nauttinut pitkästä viikonlopusta täysin siemauksin. En edes muista enää minkälaista koulussa on! Eikä onneksi tarvitse muistaa vielä huomennakaan...

Kiitospäivä ei ole mitään niin erikoista, kuin luulisi. Siitä puhutaan paljon ja hössötetään ja siivotaan ja touhutaan. Torstaina siivosimmekin koko talon, ennen kuin vieraita tuli neljän maissa. Mark kokkasi, Sarah siivosi yläkerran ja minä alakertaa. Jerry, Wilma ja Grover (Markin Kroatialaiset sukulaiset) saapuivat ensimmäisenä, myöhemmin tulivat Mommom ja Pappap, sekä Granny. Jaclyn tuli kotiin jossain vaiheessa. Siinä se ilta olikin, pöytä täynnä herkullista kalkkunaa, kinkkua, perunamuusia, maissia, täytemuffinseja (täyte ei olekaan kalkkunan sisässä, vaan erillään), parsaa ja kastiketta.

Ei mikään paras kuva, mutta kuva kuitenkin.

Jälkiruoaksi syötiin kurpitsajuustoakakkua ja marjapiirakkaa. Sitten vain chillailtiin. Siinä se oli. Ruoka oli kyllä herkullista, mutta odotin ehkä enemmän.

Perjantai-illan vietin Tamaran kanssa. Menin heidän luokseen ja katsoimme elokuvia koko illan. Hänen host-isänsä on elokuvafriikki ja heillä oli vaikka mitä hyviä elokuvia. Minä sain valita katsottavat elokuvat. Katsoimme The Five People You Meat in Heaven, The Boy in the Striped Pajamas, Inkheart ja Liar Liar. Pidin erityisesti ensimmäisestä. Liar Liarin olen nähnyt noin sata kertaa aikaisemminkin. Heillä oli talo jo täysin koristeltu joulua varten, joulukuusi pystyssä, valot seinillä ja kaikkea. Koirulillekin oli pistetty jouluinen vaate. Tui.

Lauantaina lähdimme Tamaran kanssa kirkolle "tyttöjen iltaan". Neljätoista tyttöä oli luvannut ja allekirjoittanut tulevansa. Neljä saapui paikalle. Terri, meidän ohjaajamme oli murtunut, sillä hän oli suunnitellut kaikkea mukavaa ja ollut aivan innoissaan. Meillä oli kuitenkin todella hauskaa. Hän puhui meille vähän oikeata asiaa, mutta suurimmaksi osaksi vain rupattelimme kaikesta turhasta. Minä myös koversin ensimmäisen kurpitsani. Sille tuli erittäin suloiset kasvot.

Eräs Christina teki aivan uskomattomia cupcakeja. Hän koristeli ne niin hienosti, ettei niitä melkein raaskinut syödä. Hän sanoikin, että haluaisi perustaa oman pikku putiikin ja myydä kaiken maailman leipomuksia. Olen puhunut hänen kanssaan aikaisemminkin hyvin paljon keskiviikkoiltoina ja hän on mielettömän mukava. Minä ehdotin, että voisin opettaa hänelle miten tehdä hyvän suomalaisen kakun. Hän oli aivan innoissaan ja sovimme, että joku päivä menen heille ja teemme yhdessä kakun.

Tänään, sunnuntaina, olimme tietysti kirkossa ja syömässä Mommomin luona. Voi että, kyllä isoäidit ovat parhaita kokkeja... Nyt kohta Vanessa tulee hakemaan minua ja menemme erään Nickin taloon opettelemaan musikaalitanssia porukalla. Minulla on vahva tunne, että tulen ystävystymään monien ihmisten kanssa musikaalin ansiosta.

Siinä viikonloppuni tähän mennessä pähkinänkuoressa.

Anniina kiittää.

Ps. Sain aivan ihanan kortin Tiuhtilta Saksasta ja se piristi päivää, kiitos ♥

Pps. Miksi, oi miksi olen niin huono keksimään lahjatoiveita/ostamaan lahjoja?

happyhappyhappyhappy!

Ihana sellainen kupliva iloisuudentunne rinnassa. Tiedättekö, kun on vain semmoinen tunne, että kylläpäs minä rakastan elämää aivan kamalasti. Vaikkei edes välttämättä tiedä että miksi. Vaikkei mitään isoa ja ihanaa olisikaan tapahtunut, vaikka vain pienet hetket ja tapahtuneet asiat saisivat hymyn kasvoille. Nehän ne tekevätkin onnelliseksi, pienet ihanat hetket.

Laulamisesta minulle todellakin tulee tällainen tunne. Ei sillä ole väliä, etten ole loistava tai ilmiömäinen. Tiedän, että pystyn laulamaan nuotilleen ja ääneni on kohtalainen ja tiedän varsin hyvin, etten ole loistava enkä ilmiömäinen, ihan keskiverto vain, mutta silti se saa minut niin iloiseksi. En malta millään odottaa koko aamupäivää, että pääsen kuoroon lounaan jälkeen. Musikaalista tulee aivan mahtavaa. Toivoisin niin kovasti, että saisin jonkun pienen lauluroolin. En kuitenkaan odota liikoja, sillä en halua pettyä. Koulussamme on niin paljon hyviä laulajia ja kaikki sanoivat, että suurin osa rooleista valitaan suhteiden perusteella.

Tiistaina meillä oli tanssiharjoitukset musikaalin koe-esiintymisiä varten. Kaikille, jotka haluavat osallistua musikaaliin opetetaan tanssi, joka pitää sitten tanssia viikon päästä viiden ryhmissä "tuomareille" (jotka ovat musikaalin ohjaajat). Tanssin jälkeen mennään yksitellen lavalle ja lauletaan koelaulu (joka minulla on tämä). Tänään lauloin ensimmäistä kertaa laulun omasta mielestäni puhtaasti.

Tänään meillä oli hyvin rento päivä koulussa, onhan viimeinen koulupäivä ennen Kiitospäivää. Meillä oli monta vapaata tuntia, jolloin minä ja pari muuta menimme kuorohuoneeseen harjoittelemaan tanssia ja lauluja esiintymisiin. Miss Groves on kyllä vain niin loistava, pakko sanoa näin sadannen kerran. Minua on kyllä onnestanut näiden kuoronjohtajien kanssa... Olen niin innoissani kaikesta, että huhhuh! Koittakaa kestää.

Kävimme tänään katsomassa Harry Potter 7 Tamaran, Danielan ja Martan kanssa. Minä jotenkin kummasti onnistun keräämään kaikki vaihto-oppilaat ympärilleni. Daniela on Columbiasta ja Marta on Latviasta. Elokuva oli parempi kuin yksikään aikaisempi HP elokuva ja olin todella positiivisesti yllättynyt. Olen lukenut kaikki kirjat lukuisia kertoja suomeksi ja muutaman englanniksi. Elokuvat on aina ollut pakko nähdä, vaikka ne eivät ole mielestäni olleet kuin kohtalaisia. Tämä oli todellakin muista poikkeava, en millään jaksaisi odottaa toista puoliskoa... David Yates pisti kyllä parastaan.

Elokuvan jälkeen hyppelin autoon ja kotiin ja olin nauravainen ja iloinen. Mark ja Sarah lähtivät ulos syömään ja minä olen tämän illan yksin kotona. Jaclyn on isällään, Theo ja Olivia ovat äitillään. Tulee outo Thanksgiving, perhejuhla, ilman heitä. Jaclyn tulee ilmeisesti huomenna kotiin, Oliviasta ja Theosta en tiedä. Olisi kiva viettää viikonloppu kaikki yhdessä, mutta eipä voi mitään.

Nyt istun huoneeni lattialla ja kuuntelen Josh Grobania. Chillailen tässä vielä hetken ja sitten taidan mennä nukkumaan. Huomenna saa nukkua pitkään!♥

Anniina kiittää.

PS. Tekee mieli suklaata...

PPS. Tasan kuukausi jouluun..............

Fall (play and ball)

Lauantaina Mark sanoi yhtäkkiä, että ihanaa, että sinä olet onnellinen. Olen kuulemma ollut onnellisempi tällä viikolla kuin vielä kertaakaan täällä. Ainakin hänen ja Sarahin mielestä. Alkuviikko ei ollut niin loistava, mutta viikko se parani loppua kohden. Minä oikeasti olen asennoitunut elämääni täällä paremmin. Koti-ikävä ei paina ja yritän ottaa kaikesta irti niin paljon kuin vain mitenkään pystyn. Lisäksi tajusin miten paljon rakastan laulamista ja se teki minut iloiseksi! Olemme harjoitelleet tällä viikolla musikaalin koe-esiintymislauluja. Miss Groves oli sitä mieltä, että minun pitäisi ehdottomasti yrittää soprano-osaa. Voihan sitä aina yrittää, laulu on nimittän aivan mielettömän vaikea ja menee aivan mielettömän korkealle. Meidän luokasta yksi tyttö minun lisäkseni aikoo yrittää sitä. Minä yritin vaihtaa toiseen lauluun, altoille, joka oli noin tsiljoona kertaa helpompi, mutta Miss Groves ei antanut. Hänen mielestään olen ehdottomasti sopraano. No, mennään esiintymisiin kirkumaan ja tuhoamaan opettajien korvat.

Viime viikko ei poikennut edellisistään millään lailla. Samanlaiset päivät seuraavat toisiaan edelleen. Ainot poikkeus oli koulun näytelmä Flowers for Algernon, jonka kävin katsomassa. Meidän koulussa on melko lahjakkaita näyttelijöitä, he tekivät roolinsa kiitettävästi. Pääroolissa oleva Steven oli aivan mahtava. Kyllä rupesi tekemään mieli lavalle...

Tämä viikko on erilainen kuin muut viikot - Thanksgiving (kiitospäivä) on torstaina. Käymme koulussa vain maanantaista keskiviikkoon ja sitten seuraa viiden päivän viikonloppu, ah ihanuutta, perheen kanssa yhdessä oloa, jalkapalloa, paljon nukkumista ja vielä enemmän ihanaa ruokaa. Sitä odotellessa...

Lauantaina meillä oli Fall Ball, koulun syksyn tanssiaiset. Se oli kuitenkin enneminkin disco. Kaikki tytöt pukeutuivat hienoihin mekkoihin, useat kävivät kampaajalla ja manikyyrissä ja tekoruskettautumassa (kyllä, tiedän ettei se ole sana, mutta olen kykemätön suomenkieleen tällä hetkellä) ja pojilla oli puvut. Jotenkin kun kävelee koroissa läpi koulun käytävän kohti liikuntasalia, ei odota mitään superhienoa tai mahtavaa, mutta ei sitä kyllä odota discomusiikin jumputystäkään. Yllätyin vähän, kun DJ soitti Kei$haa täysillä ja puolet koulusta riehui tanssilattialla kengät viskeltyinä kauempana olevien pöytien alle. Nämä juhlavat tanssiaiset olivat siis villiä tanssimista kolme ja puoli tuntia putkeen. Mutta ei valittamista, minulla oli hauskaa, kunhan tytöt saivat ensin minut raahattua sinne tanssilattialle ja lopulta jopa tanssimaan.

"Jaaha, mitäköhän tästäkin tulee...." oli ajatukseni, kun Sarah kiharsi hiuksiani.

Lainasin Olivian vanhaa mekkoa. Vaikka väri ei ollut mikään lemppari, tykästyin mekkoon yllättävän paljon ja olin erittäin iloinen, etten ostanut uutta neljälläsadalla dollarilla. Ja kyllä ne hiuksetkin sitten jotenkin asettuivat.

Sunnuntaina lähdin aamulla kotoa yhdeksän aikaan ja olin takaisin kymmenen aikaan illalla. Olin menossa koko päivän. Kirkon jälkeen näin Magdaa, joka oli käymässä Uniontownissa perheensä tuttavaperheen luona. Oli kiva nähdä häntä ja kertoa kaikki kuulumiset. Sieltä minut tultiin hakemaan ja menimme suoraan illallisille samaan paikkaan, jossa viimeksi näimme hevosia. Ortodoksituttavien luokse! Söimme erittäin hyvää lammasta ja mausteista possua ja jälkiruoaksi kurpitsajuustokakkua, joka on muuten yllättävän hyvää. Täällä laitetaan kurpitsaa kyllä ihan kaikkeen syksyisin ja se maistuu paremmalta miltä kuulostaa!

Kun me lapset söimme toisessa huoneessa, akuiset kävivät kiivasta uskontokeskustelua aterioidensa äärellä toisessa huoneessa. Näitä keskusteluja on paljon. Mark tietää paljon ja ilmaisee mielipiteensä hyvin vahvasti, en todellakaan haluaisi olla väittelemässä häntä vastaan mitä tulee uskontoon. Kotimatkalla jatkoimme samaa keskustelua autossa perheen kesken. Vieläkin se jaksaa yllättää miten uskonnollisia nämä ihmiset ovat. Puhuimme evoluutiosta ja siitä, mihin he uskoivat. Sarah mainitsi, että hänen luokallaan (hän opettaa englantia lukiossa), on ainakin kaksi poikaa jotka uskovat evoluution. Jos Suomessa joltakin luokalta kysyisi niin melkein kaikki varmaan sanoisivat, että he uskovat evoluutioon! Asioista kertakaikkiaan vain ajatellaan eri tavalla täällä. Uskonto vaikuttaa elämään niin paljon enemmän kuin Suomessa. Jollain tasolla minä nautin siitä kovasti, tykkään käydä kirkossa ja tykkään kun saan tietää miten he ajattelevat asioista. En vain ymmärrä, että miksi tiede ja uskonto eivät voisi kulkea käsi kädessä.

Minulla oli erittäin hupaisa keskustelu ystävistä Markin kanssa tänä viikonloppuna. Hänen mielestään minun asenteeni on väärä, enkä halua ystävystyä kenenkään muiden kun muiden vaihto-oppilaiden kanssa. Hänestä ne ystävyyssuhteet eivät tule kestämään niin kuin ne, jotka sidotaan amerikkalaisten nuorten kanssa. Minä olen edelleen sitä mieltä, että heistä on vain vaikeampi saada tosiystäviä. Kyllä minä haluaisin saada superhyviä kavereita! Minua ei vaan uskota, kun sanon, että se on vaikeaa. Mitä minun sitten pitäisi tehdä toisin? Yritän kyllä hymyillä, tervehtiä ja puhua ihan mistä tahansa. Ja sitten kun minun pitää olla varovainen, etten ajaudu vääriin porukoihin. Ja eikä sitä oikeasti voi tietää millaista muualla on, jos ei ole ikinä lähtenyt Amerikasta.

Taidan lopetella näihin meininkeihin ja painua pehkuihin. Viime yönä sain vain 7 tunnin yöunet, joka on kamalan vähän minulla. Nyt pitää vähän ottaa kiinni. Huomenna pirtsakkana pystyyn kello kuusi AM!

Anniina kiittää.

PS. Koko iltapäivän piirsin kasvokuvaa Jaclynistä. Aion piirtää heistä jokaisesta kasvokuvan, ostaa kehykset, ja antaa heille joululahjaksi. Aika hyvä idea minusta, ei mene paljon rahaa ja ainakin säilyy muisto ikuisesti! Olivialle kun sanoin siitä tällä viikolla (oli pakko sanoa, kun hän asuu samassa huoneessa, lupasi olla kertomatta muille), ja sanoin että muistatte minut sitten ainakin jostakin! Hänen kommenttinsa oli: "Oh, don't worry, you would be really hard yo forget."

Toivotaan, että hyvässä mielessä!

oli pakko, kun ikävä Suomen kevättä ja kesää♥

New York♥

Takana on nyt kolme päivää tuossa "unelmien kaupungissa". Muistona väsymys, ihanat kuvat ja pari t-paitaa. Oli ehdottomasti arvoisensa reissu, aivan mieletöntä. Näin niin paljon ja koin niin paljon, ettei sitä voi uskoakaan. Väsyttää kyllä aivan mielettömästi, ajatuksista ei oikein saa kiinni.

Matkalla oli mukana EF:n ja Rotaryn vaihto-oppilaita, sekä perheitä + muita amerikkalaisia. Minun matkani alkoi jo torstai-iltana, kun Mark ajoi minut Johnstowniin. Siellä olin yötä matkan järjestäjien luona. Heillä oli kaksi vaihto-oppilasta Kiinasta ja tutustuin toiseen hyvin. Zheru oli aivan ihana energinen tyttö, joka pursusi elämäniloa joka suuntaan. Sai ajattelmaan omaakin asennetta ja yrittämään enemmän. Nukuin hänen kanssaan samassa huoneessa ja me kuuntelimme koko illan ihanaa musiikkia. Hän tutustutti minut joihinkin Kiinalaisiin artisteihin ja minä soitin hänelle paljon Rajatonta, kun sain tietää, että hän pitää rauhallisesta musiikista. Minusta tuntuu, että sain todella hyvän ystävän. Harmi vain en tiedä tulemmeko näkemään toisiamme enää ikinä.

Zheru

Aikaisin seuraavana aamuna lähdimme täydellä bussilastillisella kohti New York Cityä. Minua väsytti kamalasti, mutten kuitenkaan saanut nukuttua, joten torkuin kuunnellen musiikkia ja katsoen pari elokuvaa jotka näytettiin bussissa. Matka kesti noin seitsemän tuntia. Perille tullessamme aloitimme St. Patricin katedraalilta ja kiertelimme ympäriinsä Rockefeller Centerin alueella. Minä ja pari muuta menimme aivan ensimmäisenä NBC -storeen.

Se oli paikka täynnä kaikenlaista TV-ohjelmiin liittyvää sälää. T-paitoja, mukeja, kyniä, laukkuja, karkkia yms. Minä ostin itselleni Friends -t-paidan♥

Sen jälkeen vain kiertelimme ympäriinsä hetken, ennen kuin menimme taidemuseoon (the museum of modern art). Minä odotin innolla, että näkisin Salvador Dalin Valuvat kellot, mutta se oli ilmeisesti siirretty johonkin muualle, koska kukaan ei ollut löytänyt sitä. Höh. Näimme kuitenkin kaikenlaisia upeita maalauksia ja sitten niitä outoja nykytaide juttuja.

minä ja Zheru

Taidemuseon jälkeen suuntasimme bussilla kohti Chinatownia ja Little Italya. Meille suositeltiin muutamia ruokapaikkoja, mutta saimme kuitenkin itse valita missä söimme. Jotkut eivät syöneet ollenkaan, vaan käyttivät kaiken ajan shoppailemiseen. Minä, Lisa, Gabi ja Camile suuntasimme kohti Chinatownia aikomuksena löytää joku hyvä, oikea, kiinalainen ravintola. Kuljimme kaduilla, pysähtelimme välillä shoppailemaan ja luimme ravintoloiden ruokalistoja. Löysimme yhden mukavannäköisen ja kohtuuhintaisen ravintolan ja kun astuimme sisään, kohta perässämme tulivat kolme kiinalaista matkalla mukana olevaa vaihto-oppilasta, joista yksi oli Zheru. Me päätimme ottaa pöydän yhdessä. He sanoivat, että olimme valinneet oikein hyvän ravintolan. He auttoivat meitä ruokavalinnoissa ja puhuivat zingtsang-kieltä tarjoilijoiden kanssa. Ruoka oli erinomaista. Naminaminami. Kiinalainen tapa on, että kaikki ruoka jaetaan. Pöydän keskellä on pyörivä "alusta", johon ruoka laitetaan ja siitä voi sitten pyöritellä ja maistaa vähän muidenkin aterioita.

omnom♥ (kuvassa Gabi ja Song)

minä ja Zheru (rakastan tätä kuvaa!)

Mahat täynnä lähdimme yhdessä kävelemään läpi Chinatownin Little Italyyn. Sen läpi vain kävelimme ja pysähtelimme välillä jos näimme jotain mielenkiintoista. Illalla yhdeksän aikaan bussi vei meidät hotellille New Jerseyn puolelle. Illalla porukkaa kokoontui ja juttelimme ja pidimme hauskaa.

Seuraavana aamuna ajoimme taas heti aamusta New Yorkiin. Näimme lisää kirkkoja ja kävimme 911 -muistopaikalla ja näimme paikan, jossa tornit vielä kymmenen vuotta sitten seisoivat. Se oli hyvin surullista katsottavaa. Paikka oli täynnä kirjeitä ihmisiltä, jotka olivat menettäneet läheisiään, valokuvia ja esineitä jotka kuuluivat viattomille uhreille.

meikäläinen ja George Washington

Brooklyn Bridgellä

Brooklyn Bridge oli mahti. Se oli aivan täynnä turisteja ja sieltä näkyi kyllä hyvin joelta Manhattanille. En kuitenkaan pystynyt keskittymään, sillä en malttanut odottaa musikaalia. Minä olin jo viikkoja sitten soittanut ja varannut minulle ja Lisalle liput Mamma Mia! -musikaaliin. En meinannut pysyä housuissani ollenkaan. Kun muut menivät bussiin, me otimme taksin keskustaan, Winter Garden teatterille.

yellow cab!

Selvisimme taksimatkasta hienosti, ja menimme jonoon. Olin jopa muistanut ottaa liput mukaani ja kaikki oli täydellistä ja panikoin turhista asioista. Meillä oli hyvät istumapaikat, vaikkeivat ne olleet kalleimmasta päästä. Minä hoin Lisalle "It's gonna be so great, you'll love it, it's gonna be so great, you'll love it....." kunnes hän hermostui. Mutta olin oikeassa. Kukapa sitä ei rakastaisi? Jos ei ole kokenut Broadway musikaalia, sitä ei voi vain ymmärtää. Silloin kun tulimme New Yorkiin ensimmäisen kerran porukalla, näimme Billy Elliotin. En ollut ikinä kuullut siitä aikaisemmin, enkä tiennyt koko tarinasta yhtään mitään, mutta silti se lumosi totaalisesti. Siinä on vain joku taika. Ja nyt, Mamma Mia!... Elokuva, jonka olen nähnyt ainakin 20 kertaa valehtelematta. Tarina, joka kertoo kauniista Kreikasta, hauskan tarinan. Se oli aivan mahtava. Ei sitä pysty kuvailemaan sanoilla. Näyttelijät olivat loistavia (vaikkakaan en pystynyt olemaan ajattelematta miten uskomaton Meryl oli roolissaan, eikä kukaan ikinä voisi päästä hänen tasolleen) ja lauloivat aivan loistavasti. Olin aivan ekstaasissa. Imin kaiken minkä ikinä pystyin itseeni ja kiljuin ja huusin ja taputin ja pompin ja lauloin mukana. Enkä ollut ainoa!

Näytelmän loputtua Skyn esittäjä jäi lavalle ja alkoi kertomaan miten voisimme lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen, maan HIV/Aids hoitoon. Voisimme ostaa cd-levyn, nimikirjoituksilla varustetun julisteen yms. Viimeisenä hän sanoi, että voisimme myös saada yhteiskuvan Donnan & Dynamoitten kanssa. Pakko sanoa: en ole ikinä käyttänyt $20 paremmin elämässäni. Ryntäsin alas katsomosta jonoon ja siellä he odottivat Spandex-asuissaan. Sönkötin innoissani miten loistavia he olivat olleet ja nolasin itseni varmaan ihan totaalisesti. He nauroivat minulle ja kiittelivät kovasti. Tuitui ne oli suloisia!

"Tanya", me, "Donna", "Rosie"

Olimme koko loppuillan aivan taivaissa Lisan kanssa. Hyppelimme, pölötimme ja leijuimme korkealla. Seikkailimme kahdestaan Broadwaylla ja Lisa shoppaili. Minä en tietenkään ostanut mitään. Jossain vaiheessa tapasimme muita tyttöjä eräässä ravintolassa. Se oli paikka, jossa kaikki tarjoilijat lauloivat. Se oli aivan loistavaa. He olivat kaikki todella lahjakkaita, osa heistä oli Broadway musikaaleista. He tarjoilivat samalla ja lauloivat ihania lauloja. Ruoka siellä ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta kyllä maistui, kun sai kuunnella hyvää musiikkia. Illalla menimme taas hotellille ja vietimme vähän aikaa yhdessä, ennen kuin menimme nukkumaan.

Lisa, minä, Elin (Islannista) ja Molly (Amerikasta)

Sunnuntaina nousille ylös jo seitsemän maissa ja ajoimme lautalle, joka vei meidät Vapauden Patsaan luokse. Menimme siis saarelle, jossa patsas oli. Vähän eri, kuin patsaan kaukaa näkeminen.

lautalta.

Lopetimme matkan Empire State Buildingin huipulle. Näkymä oli aivan mahtava. Kun seisoo kadulla, ja katsoo ylös niitä rakennuksia, kaikki näyttää niin hurjan korkealle. Empire State Buildingin huipulta muut korkeat rakennukset näyttivät pikkutönöiltä. Minä en voinut ajatella muuta kuin Sleepless in Seattlea ja miten he tapasivat sen rakennuksen huipulla. Sekin oli yksi mieletön kokemus.

Koko reissu oli siis kertakaikkiaan mahtava. Osasin nauttia New Yorkista todella paljon enemmän kuin viime kerralla. Viime kerralla minulla oli tosin todella kova koti-ikävä koko ajan. Lisäksi, tällä kertaa minulla oli ystäviä mukana. Ja sain paljon uusia ystäviä. Minusta tuntuu, etten ikinä pystyisi asumaan New York Cityssä, vaikka tykkäänkin siellä käymisestä. On vain niin paljon ihmisiä, ruuhkaa, liikennettä, ääniä. En ole tottunut siihen. Olen kuitenkin pienestä kaupungista kotoisin ja ehkä se on sopiva paikka minulle. Katsotaan mihin elämä johtaa!

Anniina kiittää.

Tänään koulussa matematiikan tunnilla haaveillessani omasta sängystä tuli mieleeni, että empäs ole muuten kirjoittanut pitkään aikaan. Aloin miettiä... Mitä viime viikonloppuna tapahtuikaan? Ei minkäänlaista muistikuvaa. En minä kai tehnyt mitään erikoista. Tuntuu, ettei mitään kummallista ole tapahtunut. Päivät seuraavat toisiaan, samanlaiset päivät toisensa jälkeen.

Näkymää kirkkomme takaa.

Tarkemmin mietittyäni kuitenkin muistin, että teinhän minä jotain. Meillä oli Rotaryn Foundation Dinner. Piirin jokaisesta klubista Rotareita kokoontui yhteiselle illalliselle. Kaikki olivat pukeutuneet hienosti ja söimme hyvää ruokaa. Meidät vaihto-oppilaat esiteltiin ja sitten seurasi joukko puheita, joista en muista paljoakaan. Minulla oli kamala päänsärky ja en oikein muista mitään tapahtumista.

Sunnuntaina kirkon jälkeen Mark ja Sarah lähtivät lentämään. Mark lentää pientä lentokonetta ja he halusivat viettää aikaa yhdessä, joten he lensivät illalliselle Ohion puolelle. Olivia ja Theo olivat äitillään ja Jaclyn oli isällään, joten minä olisin joutunut olemaan yksin, elleivät tulevat hostvanhempani Jack ja Laura olisi kutsuneet minua heidän luokseen. Vietin koko iltapäivän ja illan heidän kanssaan ja tutustuin heihin paljon paremmin. He ovat niin mielettömän mukavia! Ja mikä parasta, asuvat niin lähellä, että voin silti pitää yhteyttä Skoriceihin.

Näkymä heidän etupihaltaan.

Saan siis kaksi pikkuveljeä! Colton ja Cameron. He ovat kuusi ja yksitoista. Cameron on minun muusikkokaveri! Hän on soittanut pianoa jonkun aikaa ja osaa alkeet. Hän oli todella innokas oppimaan lisää ja halusi, että minä opettaisin hänelle laulun. Minulla oli muutamia nuotteja mukana ja valitsin Jipun Enkelten Kaupungin. Näytin hänelle melodian ja hän oppi sen todella nopeasti. Pian hän pystyi soittamaan soinnut vasemmalla kädellä ja melodian oikealla. Näppärä poika! Colton on perheen pelle. Se poika tietää kyllä miten saada muut nauramaan.

Colton

Cameron

Ihanainen Jackson valloitti taas lisää sydämestäni.

Laura ei kuulemma tykkää kokkaamisesta, joten jos haluan itsetehdyn aterian täytyy se tehdä ihan itse. Se kuulemma käy heille loistavasti! Joten kaikki ovat velvoitettuja lähettämään minulle hyviä reseptejä joulun ja muuton lähestyessä. En millään malttaisi odottaa joulua. Toisaalta pelottaa... Ensimmäinen joulu, jota en vietä perheeni kanssa. Ikävä tulee varmasti olemaan mieletön, perhejuhla kun on kyseessä. Joulu ei täällä näy vielä yhtä paljon kuin Suomessa. Tuntuu, että kaikki ystäväni puhuvat joulusta ja ovat siitä innoissaan, täällä kaikki vasta toipuvat Halloweenista! Minä en millään jaksaisi odottaa lunta ja pimeneviä iltoja, pakkasta, ihania jouluvaloja ihmisten pihoilla ja ikkunoissa, joulukuusen tuoksua ja joululauluja, jouluruokia... Pitää kuitenkin malttaa vielä hetki. Täällä on vielä yksi suuri juhla ennen joulua, nimittäin Thanksgiving. Mielenkiinnolla odotan, että miten kyseistä juhlaa juhlistetaan.

Tuleva kotini!

Ilta oli siis todella mukava. Kouluviikon alku ei niinkään. Koulu on alkanut maistua puulta. Kyllästyttää, että joka päivä on samanlainen. Olisi edes pieniä vaihteluita lukujärjestyksessä, piristäisi vähän! Aamun matematiikka, historia ja biologia menevät puoliksi torkkuen ja unelmoiden neljäntenä olevasta kuvistunnista. Aloitimme piirtämään muotokuvia itsestämme. Kynä, paperi ja peili. Minä olen tietysti aina innoissaan, kun on kyse kasvoista, jotka ovat erikoisalaani.

Kuviksen jälkeen pääsen lounaalle torkkumaan. Mikä pelottaa minua todella, on että kouluruoka on itseasiassa alkanut maistumaan ihan menettelevältä. Pelottaa, ihan oikeasti. Painoa on tullut viisi kiloa näiden kolmen kuukauden aikana. Tänään olen tosiaan viettänyt tasan kolme kuukautta Markin ja Sarahin tyttärenä. Tuntuu niin ikuisuudelta ja toisaalta ihan kun vasta olisin tullut tänne! New Yorkiin saavuin kolme päivää aikaisemmin... Siitä puheen ollen, guess who's going to the city of blinding lights, on this weekend. Huippua! Siitä kuulette sitten lisää ensi viikon alussa.

Oletteko ikinä kuulleet Amerikkalaisesta high school draamasta? Minä toivon, etten olisi, sillä se on ihan liian totta. Nyt minäkin olen joutunut pienesti osalliseksi. Ärsyttää. Olen myös aika pettynyt. Tuntuu, että täällä ollaan aivan liian pinnallisia ja lapsellisia. Ehkä siksi onkin niin vaikeaa saada tosiystäviä. Kavereita kyllä riittää ja oi kun ollaan niin ystävällisiäkin, mutta syvemmälle on niin vaikea päästä. Onneksi on vielä seitsemän kuukautta aikaa yrittää.

Tänä iltana meillä oli Powderpuff peli, mikä tarkoittaa tyttöjen jalkapalloa. Juniorit (11) vastaan Seniorit (12). Basically; Valtava joukko kiljuvia cheerleadereita laitettiin pellolle ja muut tytöt joutuivat seisomaan kentän reunalla. Joukkueen parhaat pelaajat eivät päässeet pelaamaan. Huippua. Minä olin ollut jopa treeneissä, osaan heittää palloa ja juosta, ja tämä oli ainot mahdollisuuteni pelata amerikkalaista jalkapalloa ikinä. Se siitä sitten. Sotamaalaukset ja peliasut olivat kyllä kunnossa, niistä saan ehkä kuvia myöhemmin. Ja ainiin, seniorit voittivat. Nyt on edessä lämmittelyä ja ehkäpä joitakin hyviä elokuvia! Huomenna vapaapäivä ja chillailua.

Anniina kiittää.

Ps. Eikö ole aika mieletöntä, että kolmannes vuodestani on kohta jo takana?

ink&pen ♥

(Mr. D huomasi, että tykkäsin tästä tekniikasta, joten antoi minulle ylimääräisen kynän, mustetta ja paperia kotiin)

Halloween!

Halloween on juhla, joka on aivan valtava USA:ssa. Sen juhliminen aloitetaan heti lokakuun alussa ja se kestää koko kuun huipentuen Halloween iltaan, lokakuun 31. Tällä kertaa Halloween sattui olemaan sunnuntaina. Minä lähdin viikonlopuksi Johnstowniin, paikallisen Rotaryclubin huostaan muiden piirin vaihto-oppilaiden kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet tulemaan, harmi kyllä. Siellä olivat minun lisäkseni Magda (Puolasta), Lisa (Itävallasta), Gabi (Chilestä) ja Giovane (Brasiliasta).

Ajoimme perjantai-iltana parin tunnin matkan Johnstowniin ja tapasimme clubin ihmiset. He olivat (kuten monet amerikkalaiset) todella ystävällisiä ja mukavia. Sen illan me vaihtarit vain istuskelimme, juttelimme ja vietimme hyvää aikaa yhdessä. He ovat kyllä läheisimpiä ystäviäni täällä. Jotenkin ulkomaalaisten, varsinkin Eurooppalaisten, nuorten kanssa synkkaa paljon paremmin kuin amerikkalaisten nuorten. Ei sillä, että amerikkalaisissa nuorissa olisi mitään vikaa. He vain ovat erilaisia tavalla, jota en aivan ymmärrä. Jotkut ovat todella mukavia, jotkut ovat vähemmän mukavia. Anyways, harmittaa että me kaikki vaihtarit asumme yli tunnin välimatkan päässä toisitamme. Emme siis näe toisiamme usein, nytkin näimme ensimmäistä kertaa Orientation jälkeen ja kaikki eivät edes päässeet paikalle...

Perjantain ja lauantain välisen yön vietimme "hostperheissä", eli paikallisten Rotareitten luona. Minun perheeni oli todella mukava ja heillä oli suloinen 8 vuotias tyttö, Kendra. Lähdimme lauantaiaamuna kaikki yhdessä kierrokselle ympäri Johnstownia ja opimme sen historiasta ja paikkaa kohdanneesta katastrofista, padon rikkoutumisesta ja monien ihmisten kuolemasta veden syöksyessä alas läpi kylien ja kaupunkien. Näimme Johnstownin lintuperspektiivistä mentyämme sellaisella hassulla hissillä ylös vuoren rinnettä.

Lisa, Magda ja minä.

Lisa, minä, Magda, Gabi ja Giovane

Päivän ehdoton kohokohta oli luistelu. He veivät meidät jäähalliin, josta sai vuokrattua luistimia ja luisteltua. Se oli mielettömän hauskaa! Gabilla, Lisalla ja Giovanella oli vaikeuksia pysyä pystyssä, joten minä ja Magda autoimme heitä. Otimme kuvia ja minä ja Magda teimme kaikenlaisia hassuja temppuja. En olisi millään malttanut lopettaa. Noh, New Yorkissa sitten uudestaan Central Parkissa...

Lauantai-iltana, tai ennemminkin yönä, menimme "riivatulle" kierrokselle. Siellä oli olevinaan aaveita ja haamuja menneisyydestä, jotka kertoivat lisää historiasta. Se oli melko mielenkiintoista. Vähän erilainen Halloween kuitenkin, kun olin kuvitellut. Ihaninta oli nähdä rakkaita! Sen yön vietimme kaikki yhdessä clubitalossa. Nukuimme lattialla. Minä ja Magda valvoimme aika pitkään jutellen kaikenlaisista. Meillä molemmilla oli flunssa, emmekä saaneet nukuttua. Yskimme niin kovaa, että pidimme muitakin hereillä. Meillä oli silti hauskaa.

Sunnuntaina kaikki suuntasivat kotiin. Tracey (chairman ja Magdan hostäiti) tuli hakemaan minua, Magdaa ja Lisaa. Veimme Lisan kotiinsa ja minä menin illaksi Magdalle. Traceylla on kaksi suloista tyttöä, Mauriana ja Olivia, molemmat alle kymmenen. He olivat menossa ystäviensä kanssa karkki vai keppostelemaan ja minä ja Magda halusimme mennä mukaan, olisihan se meidän ensimmäinen kerta. Tämä koko ilta oli aivan mieletön. Naapuristossa, jossa me kuljimme, valehtelematta satoja lapsia ryntäili ovelta ovelle. Monet talot oli koristeltu kurpitsoilla, hämähäkinseiteillä, valoilla ja joillakin pihoilla soi jopa pelottava musiikki. Monet ihmiset olivat pihoilla pukeutuneena asuihin. Kaikilla lapsilla oli jonkinlaiset asut, oli noitia ja velhoja, keijuja, prinsessoita, kissoja, luurankoja, sotilaita ja vaikka mitä muita! He juoksivat ympäriinsä kiljuen valtavat säkit täynnä kaikenmaailman karkkia. Minäkin sain ihan kiitettävän kokoisen säkin karkkia. Sitä olen tässä mussutellut muutaman päivän ja hienosti on huvennut. En ole varmaan ikinä elämässäni syönyt näin paljon karkkia, herranjumala...

Ilta Magdan kanssa venyi niin pitkäksi, että päätin jäädä sinne yöksi. Meillä oli kivaa, heillä oli piano ja olin taas aivan innoissani kun pääsin soittelemaan. He toivat minut sitten kotiin seuraavana päivänä.

Magda ja minä.

Maanantai-iltana meillä oli Bond Fire Vanessan luona. Se on periaatteessa ihan vaan nuotio, jonka ympärille nuoret kokoontuvat. Siellä oli paljon porukkaa meidän koulusta, parikymmentä ihmistä. Tällaiset iltoja on loka- ja marraskuu täynnä. Alkaa olla jo niin kylmä, ettei missään muualla voi hengailla kun tulen ääressä. Juttelin paljon uusille ihmisille ja minulla oli hauskaa. Kerrassaan hieno viikonloppu siis jälleen takana! Nyt on ihana pieni tauko; vapaapäivä meidän koulupiirissä. Älkää vain kysykö miksi. Marraskuu on kuulemma täynnä turhia vapaapäivä erinäisistä syistä. Tässä kuussa ei ole yhtäkään kokonaista kouluviikkoa. Ihan superia! Sopii minulle. Joten tässä sitä lepäillään ja valmistaudutaan kolmen päivän kouluviikkoon, hahah!

Anniina kiittää.

PS. Puolitoista viikkoa New Yorkiin....