New York♥

Takana on nyt kolme päivää tuossa "unelmien kaupungissa". Muistona väsymys, ihanat kuvat ja pari t-paitaa. Oli ehdottomasti arvoisensa reissu, aivan mieletöntä. Näin niin paljon ja koin niin paljon, ettei sitä voi uskoakaan. Väsyttää kyllä aivan mielettömästi, ajatuksista ei oikein saa kiinni.

Matkalla oli mukana EF:n ja Rotaryn vaihto-oppilaita, sekä perheitä + muita amerikkalaisia. Minun matkani alkoi jo torstai-iltana, kun Mark ajoi minut Johnstowniin. Siellä olin yötä matkan järjestäjien luona. Heillä oli kaksi vaihto-oppilasta Kiinasta ja tutustuin toiseen hyvin. Zheru oli aivan ihana energinen tyttö, joka pursusi elämäniloa joka suuntaan. Sai ajattelmaan omaakin asennetta ja yrittämään enemmän. Nukuin hänen kanssaan samassa huoneessa ja me kuuntelimme koko illan ihanaa musiikkia. Hän tutustutti minut joihinkin Kiinalaisiin artisteihin ja minä soitin hänelle paljon Rajatonta, kun sain tietää, että hän pitää rauhallisesta musiikista. Minusta tuntuu, että sain todella hyvän ystävän. Harmi vain en tiedä tulemmeko näkemään toisiamme enää ikinä.

Zheru

Aikaisin seuraavana aamuna lähdimme täydellä bussilastillisella kohti New York Cityä. Minua väsytti kamalasti, mutten kuitenkaan saanut nukuttua, joten torkuin kuunnellen musiikkia ja katsoen pari elokuvaa jotka näytettiin bussissa. Matka kesti noin seitsemän tuntia. Perille tullessamme aloitimme St. Patricin katedraalilta ja kiertelimme ympäriinsä Rockefeller Centerin alueella. Minä ja pari muuta menimme aivan ensimmäisenä NBC -storeen.

Se oli paikka täynnä kaikenlaista TV-ohjelmiin liittyvää sälää. T-paitoja, mukeja, kyniä, laukkuja, karkkia yms. Minä ostin itselleni Friends -t-paidan♥

Sen jälkeen vain kiertelimme ympäriinsä hetken, ennen kuin menimme taidemuseoon (the museum of modern art). Minä odotin innolla, että näkisin Salvador Dalin Valuvat kellot, mutta se oli ilmeisesti siirretty johonkin muualle, koska kukaan ei ollut löytänyt sitä. Höh. Näimme kuitenkin kaikenlaisia upeita maalauksia ja sitten niitä outoja nykytaide juttuja.

minä ja Zheru

Taidemuseon jälkeen suuntasimme bussilla kohti Chinatownia ja Little Italya. Meille suositeltiin muutamia ruokapaikkoja, mutta saimme kuitenkin itse valita missä söimme. Jotkut eivät syöneet ollenkaan, vaan käyttivät kaiken ajan shoppailemiseen. Minä, Lisa, Gabi ja Camile suuntasimme kohti Chinatownia aikomuksena löytää joku hyvä, oikea, kiinalainen ravintola. Kuljimme kaduilla, pysähtelimme välillä shoppailemaan ja luimme ravintoloiden ruokalistoja. Löysimme yhden mukavannäköisen ja kohtuuhintaisen ravintolan ja kun astuimme sisään, kohta perässämme tulivat kolme kiinalaista matkalla mukana olevaa vaihto-oppilasta, joista yksi oli Zheru. Me päätimme ottaa pöydän yhdessä. He sanoivat, että olimme valinneet oikein hyvän ravintolan. He auttoivat meitä ruokavalinnoissa ja puhuivat zingtsang-kieltä tarjoilijoiden kanssa. Ruoka oli erinomaista. Naminaminami. Kiinalainen tapa on, että kaikki ruoka jaetaan. Pöydän keskellä on pyörivä "alusta", johon ruoka laitetaan ja siitä voi sitten pyöritellä ja maistaa vähän muidenkin aterioita.

omnom♥ (kuvassa Gabi ja Song)

minä ja Zheru (rakastan tätä kuvaa!)

Mahat täynnä lähdimme yhdessä kävelemään läpi Chinatownin Little Italyyn. Sen läpi vain kävelimme ja pysähtelimme välillä jos näimme jotain mielenkiintoista. Illalla yhdeksän aikaan bussi vei meidät hotellille New Jerseyn puolelle. Illalla porukkaa kokoontui ja juttelimme ja pidimme hauskaa.

Seuraavana aamuna ajoimme taas heti aamusta New Yorkiin. Näimme lisää kirkkoja ja kävimme 911 -muistopaikalla ja näimme paikan, jossa tornit vielä kymmenen vuotta sitten seisoivat. Se oli hyvin surullista katsottavaa. Paikka oli täynnä kirjeitä ihmisiltä, jotka olivat menettäneet läheisiään, valokuvia ja esineitä jotka kuuluivat viattomille uhreille.

meikäläinen ja George Washington

Brooklyn Bridgellä

Brooklyn Bridge oli mahti. Se oli aivan täynnä turisteja ja sieltä näkyi kyllä hyvin joelta Manhattanille. En kuitenkaan pystynyt keskittymään, sillä en malttanut odottaa musikaalia. Minä olin jo viikkoja sitten soittanut ja varannut minulle ja Lisalle liput Mamma Mia! -musikaaliin. En meinannut pysyä housuissani ollenkaan. Kun muut menivät bussiin, me otimme taksin keskustaan, Winter Garden teatterille.

yellow cab!

Selvisimme taksimatkasta hienosti, ja menimme jonoon. Olin jopa muistanut ottaa liput mukaani ja kaikki oli täydellistä ja panikoin turhista asioista. Meillä oli hyvät istumapaikat, vaikkeivat ne olleet kalleimmasta päästä. Minä hoin Lisalle "It's gonna be so great, you'll love it, it's gonna be so great, you'll love it....." kunnes hän hermostui. Mutta olin oikeassa. Kukapa sitä ei rakastaisi? Jos ei ole kokenut Broadway musikaalia, sitä ei voi vain ymmärtää. Silloin kun tulimme New Yorkiin ensimmäisen kerran porukalla, näimme Billy Elliotin. En ollut ikinä kuullut siitä aikaisemmin, enkä tiennyt koko tarinasta yhtään mitään, mutta silti se lumosi totaalisesti. Siinä on vain joku taika. Ja nyt, Mamma Mia!... Elokuva, jonka olen nähnyt ainakin 20 kertaa valehtelematta. Tarina, joka kertoo kauniista Kreikasta, hauskan tarinan. Se oli aivan mahtava. Ei sitä pysty kuvailemaan sanoilla. Näyttelijät olivat loistavia (vaikkakaan en pystynyt olemaan ajattelematta miten uskomaton Meryl oli roolissaan, eikä kukaan ikinä voisi päästä hänen tasolleen) ja lauloivat aivan loistavasti. Olin aivan ekstaasissa. Imin kaiken minkä ikinä pystyin itseeni ja kiljuin ja huusin ja taputin ja pompin ja lauloin mukana. Enkä ollut ainoa!

Näytelmän loputtua Skyn esittäjä jäi lavalle ja alkoi kertomaan miten voisimme lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen, maan HIV/Aids hoitoon. Voisimme ostaa cd-levyn, nimikirjoituksilla varustetun julisteen yms. Viimeisenä hän sanoi, että voisimme myös saada yhteiskuvan Donnan & Dynamoitten kanssa. Pakko sanoa: en ole ikinä käyttänyt $20 paremmin elämässäni. Ryntäsin alas katsomosta jonoon ja siellä he odottivat Spandex-asuissaan. Sönkötin innoissani miten loistavia he olivat olleet ja nolasin itseni varmaan ihan totaalisesti. He nauroivat minulle ja kiittelivät kovasti. Tuitui ne oli suloisia!

"Tanya", me, "Donna", "Rosie"

Olimme koko loppuillan aivan taivaissa Lisan kanssa. Hyppelimme, pölötimme ja leijuimme korkealla. Seikkailimme kahdestaan Broadwaylla ja Lisa shoppaili. Minä en tietenkään ostanut mitään. Jossain vaiheessa tapasimme muita tyttöjä eräässä ravintolassa. Se oli paikka, jossa kaikki tarjoilijat lauloivat. Se oli aivan loistavaa. He olivat kaikki todella lahjakkaita, osa heistä oli Broadway musikaaleista. He tarjoilivat samalla ja lauloivat ihania lauloja. Ruoka siellä ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta kyllä maistui, kun sai kuunnella hyvää musiikkia. Illalla menimme taas hotellille ja vietimme vähän aikaa yhdessä, ennen kuin menimme nukkumaan.

Lisa, minä, Elin (Islannista) ja Molly (Amerikasta)

Sunnuntaina nousille ylös jo seitsemän maissa ja ajoimme lautalle, joka vei meidät Vapauden Patsaan luokse. Menimme siis saarelle, jossa patsas oli. Vähän eri, kuin patsaan kaukaa näkeminen.

lautalta.

Lopetimme matkan Empire State Buildingin huipulle. Näkymä oli aivan mahtava. Kun seisoo kadulla, ja katsoo ylös niitä rakennuksia, kaikki näyttää niin hurjan korkealle. Empire State Buildingin huipulta muut korkeat rakennukset näyttivät pikkutönöiltä. Minä en voinut ajatella muuta kuin Sleepless in Seattlea ja miten he tapasivat sen rakennuksen huipulla. Sekin oli yksi mieletön kokemus.

Koko reissu oli siis kertakaikkiaan mahtava. Osasin nauttia New Yorkista todella paljon enemmän kuin viime kerralla. Viime kerralla minulla oli tosin todella kova koti-ikävä koko ajan. Lisäksi, tällä kertaa minulla oli ystäviä mukana. Ja sain paljon uusia ystäviä. Minusta tuntuu, etten ikinä pystyisi asumaan New York Cityssä, vaikka tykkäänkin siellä käymisestä. On vain niin paljon ihmisiä, ruuhkaa, liikennettä, ääniä. En ole tottunut siihen. Olen kuitenkin pienestä kaupungista kotoisin ja ehkä se on sopiva paikka minulle. Katsotaan mihin elämä johtaa!

Anniina kiittää.

Tänään koulussa matematiikan tunnilla haaveillessani omasta sängystä tuli mieleeni, että empäs ole muuten kirjoittanut pitkään aikaan. Aloin miettiä... Mitä viime viikonloppuna tapahtuikaan? Ei minkäänlaista muistikuvaa. En minä kai tehnyt mitään erikoista. Tuntuu, ettei mitään kummallista ole tapahtunut. Päivät seuraavat toisiaan, samanlaiset päivät toisensa jälkeen.

Näkymää kirkkomme takaa.

Tarkemmin mietittyäni kuitenkin muistin, että teinhän minä jotain. Meillä oli Rotaryn Foundation Dinner. Piirin jokaisesta klubista Rotareita kokoontui yhteiselle illalliselle. Kaikki olivat pukeutuneet hienosti ja söimme hyvää ruokaa. Meidät vaihto-oppilaat esiteltiin ja sitten seurasi joukko puheita, joista en muista paljoakaan. Minulla oli kamala päänsärky ja en oikein muista mitään tapahtumista.

Sunnuntaina kirkon jälkeen Mark ja Sarah lähtivät lentämään. Mark lentää pientä lentokonetta ja he halusivat viettää aikaa yhdessä, joten he lensivät illalliselle Ohion puolelle. Olivia ja Theo olivat äitillään ja Jaclyn oli isällään, joten minä olisin joutunut olemaan yksin, elleivät tulevat hostvanhempani Jack ja Laura olisi kutsuneet minua heidän luokseen. Vietin koko iltapäivän ja illan heidän kanssaan ja tutustuin heihin paljon paremmin. He ovat niin mielettömän mukavia! Ja mikä parasta, asuvat niin lähellä, että voin silti pitää yhteyttä Skoriceihin.

Näkymä heidän etupihaltaan.

Saan siis kaksi pikkuveljeä! Colton ja Cameron. He ovat kuusi ja yksitoista. Cameron on minun muusikkokaveri! Hän on soittanut pianoa jonkun aikaa ja osaa alkeet. Hän oli todella innokas oppimaan lisää ja halusi, että minä opettaisin hänelle laulun. Minulla oli muutamia nuotteja mukana ja valitsin Jipun Enkelten Kaupungin. Näytin hänelle melodian ja hän oppi sen todella nopeasti. Pian hän pystyi soittamaan soinnut vasemmalla kädellä ja melodian oikealla. Näppärä poika! Colton on perheen pelle. Se poika tietää kyllä miten saada muut nauramaan.

Colton

Cameron

Ihanainen Jackson valloitti taas lisää sydämestäni.

Laura ei kuulemma tykkää kokkaamisesta, joten jos haluan itsetehdyn aterian täytyy se tehdä ihan itse. Se kuulemma käy heille loistavasti! Joten kaikki ovat velvoitettuja lähettämään minulle hyviä reseptejä joulun ja muuton lähestyessä. En millään malttaisi odottaa joulua. Toisaalta pelottaa... Ensimmäinen joulu, jota en vietä perheeni kanssa. Ikävä tulee varmasti olemaan mieletön, perhejuhla kun on kyseessä. Joulu ei täällä näy vielä yhtä paljon kuin Suomessa. Tuntuu, että kaikki ystäväni puhuvat joulusta ja ovat siitä innoissaan, täällä kaikki vasta toipuvat Halloweenista! Minä en millään jaksaisi odottaa lunta ja pimeneviä iltoja, pakkasta, ihania jouluvaloja ihmisten pihoilla ja ikkunoissa, joulukuusen tuoksua ja joululauluja, jouluruokia... Pitää kuitenkin malttaa vielä hetki. Täällä on vielä yksi suuri juhla ennen joulua, nimittäin Thanksgiving. Mielenkiinnolla odotan, että miten kyseistä juhlaa juhlistetaan.

Tuleva kotini!

Ilta oli siis todella mukava. Kouluviikon alku ei niinkään. Koulu on alkanut maistua puulta. Kyllästyttää, että joka päivä on samanlainen. Olisi edes pieniä vaihteluita lukujärjestyksessä, piristäisi vähän! Aamun matematiikka, historia ja biologia menevät puoliksi torkkuen ja unelmoiden neljäntenä olevasta kuvistunnista. Aloitimme piirtämään muotokuvia itsestämme. Kynä, paperi ja peili. Minä olen tietysti aina innoissaan, kun on kyse kasvoista, jotka ovat erikoisalaani.

Kuviksen jälkeen pääsen lounaalle torkkumaan. Mikä pelottaa minua todella, on että kouluruoka on itseasiassa alkanut maistumaan ihan menettelevältä. Pelottaa, ihan oikeasti. Painoa on tullut viisi kiloa näiden kolmen kuukauden aikana. Tänään olen tosiaan viettänyt tasan kolme kuukautta Markin ja Sarahin tyttärenä. Tuntuu niin ikuisuudelta ja toisaalta ihan kun vasta olisin tullut tänne! New Yorkiin saavuin kolme päivää aikaisemmin... Siitä puheen ollen, guess who's going to the city of blinding lights, on this weekend. Huippua! Siitä kuulette sitten lisää ensi viikon alussa.

Oletteko ikinä kuulleet Amerikkalaisesta high school draamasta? Minä toivon, etten olisi, sillä se on ihan liian totta. Nyt minäkin olen joutunut pienesti osalliseksi. Ärsyttää. Olen myös aika pettynyt. Tuntuu, että täällä ollaan aivan liian pinnallisia ja lapsellisia. Ehkä siksi onkin niin vaikeaa saada tosiystäviä. Kavereita kyllä riittää ja oi kun ollaan niin ystävällisiäkin, mutta syvemmälle on niin vaikea päästä. Onneksi on vielä seitsemän kuukautta aikaa yrittää.

Tänä iltana meillä oli Powderpuff peli, mikä tarkoittaa tyttöjen jalkapalloa. Juniorit (11) vastaan Seniorit (12). Basically; Valtava joukko kiljuvia cheerleadereita laitettiin pellolle ja muut tytöt joutuivat seisomaan kentän reunalla. Joukkueen parhaat pelaajat eivät päässeet pelaamaan. Huippua. Minä olin ollut jopa treeneissä, osaan heittää palloa ja juosta, ja tämä oli ainot mahdollisuuteni pelata amerikkalaista jalkapalloa ikinä. Se siitä sitten. Sotamaalaukset ja peliasut olivat kyllä kunnossa, niistä saan ehkä kuvia myöhemmin. Ja ainiin, seniorit voittivat. Nyt on edessä lämmittelyä ja ehkäpä joitakin hyviä elokuvia! Huomenna vapaapäivä ja chillailua.

Anniina kiittää.

Ps. Eikö ole aika mieletöntä, että kolmannes vuodestani on kohta jo takana?

ink&pen ♥

(Mr. D huomasi, että tykkäsin tästä tekniikasta, joten antoi minulle ylimääräisen kynän, mustetta ja paperia kotiin)

Halloween!

Halloween on juhla, joka on aivan valtava USA:ssa. Sen juhliminen aloitetaan heti lokakuun alussa ja se kestää koko kuun huipentuen Halloween iltaan, lokakuun 31. Tällä kertaa Halloween sattui olemaan sunnuntaina. Minä lähdin viikonlopuksi Johnstowniin, paikallisen Rotaryclubin huostaan muiden piirin vaihto-oppilaiden kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet tulemaan, harmi kyllä. Siellä olivat minun lisäkseni Magda (Puolasta), Lisa (Itävallasta), Gabi (Chilestä) ja Giovane (Brasiliasta).

Ajoimme perjantai-iltana parin tunnin matkan Johnstowniin ja tapasimme clubin ihmiset. He olivat (kuten monet amerikkalaiset) todella ystävällisiä ja mukavia. Sen illan me vaihtarit vain istuskelimme, juttelimme ja vietimme hyvää aikaa yhdessä. He ovat kyllä läheisimpiä ystäviäni täällä. Jotenkin ulkomaalaisten, varsinkin Eurooppalaisten, nuorten kanssa synkkaa paljon paremmin kuin amerikkalaisten nuorten. Ei sillä, että amerikkalaisissa nuorissa olisi mitään vikaa. He vain ovat erilaisia tavalla, jota en aivan ymmärrä. Jotkut ovat todella mukavia, jotkut ovat vähemmän mukavia. Anyways, harmittaa että me kaikki vaihtarit asumme yli tunnin välimatkan päässä toisitamme. Emme siis näe toisiamme usein, nytkin näimme ensimmäistä kertaa Orientation jälkeen ja kaikki eivät edes päässeet paikalle...

Perjantain ja lauantain välisen yön vietimme "hostperheissä", eli paikallisten Rotareitten luona. Minun perheeni oli todella mukava ja heillä oli suloinen 8 vuotias tyttö, Kendra. Lähdimme lauantaiaamuna kaikki yhdessä kierrokselle ympäri Johnstownia ja opimme sen historiasta ja paikkaa kohdanneesta katastrofista, padon rikkoutumisesta ja monien ihmisten kuolemasta veden syöksyessä alas läpi kylien ja kaupunkien. Näimme Johnstownin lintuperspektiivistä mentyämme sellaisella hassulla hissillä ylös vuoren rinnettä.

Lisa, Magda ja minä.

Lisa, minä, Magda, Gabi ja Giovane

Päivän ehdoton kohokohta oli luistelu. He veivät meidät jäähalliin, josta sai vuokrattua luistimia ja luisteltua. Se oli mielettömän hauskaa! Gabilla, Lisalla ja Giovanella oli vaikeuksia pysyä pystyssä, joten minä ja Magda autoimme heitä. Otimme kuvia ja minä ja Magda teimme kaikenlaisia hassuja temppuja. En olisi millään malttanut lopettaa. Noh, New Yorkissa sitten uudestaan Central Parkissa...

Lauantai-iltana, tai ennemminkin yönä, menimme "riivatulle" kierrokselle. Siellä oli olevinaan aaveita ja haamuja menneisyydestä, jotka kertoivat lisää historiasta. Se oli melko mielenkiintoista. Vähän erilainen Halloween kuitenkin, kun olin kuvitellut. Ihaninta oli nähdä rakkaita! Sen yön vietimme kaikki yhdessä clubitalossa. Nukuimme lattialla. Minä ja Magda valvoimme aika pitkään jutellen kaikenlaisista. Meillä molemmilla oli flunssa, emmekä saaneet nukuttua. Yskimme niin kovaa, että pidimme muitakin hereillä. Meillä oli silti hauskaa.

Sunnuntaina kaikki suuntasivat kotiin. Tracey (chairman ja Magdan hostäiti) tuli hakemaan minua, Magdaa ja Lisaa. Veimme Lisan kotiinsa ja minä menin illaksi Magdalle. Traceylla on kaksi suloista tyttöä, Mauriana ja Olivia, molemmat alle kymmenen. He olivat menossa ystäviensä kanssa karkki vai keppostelemaan ja minä ja Magda halusimme mennä mukaan, olisihan se meidän ensimmäinen kerta. Tämä koko ilta oli aivan mieletön. Naapuristossa, jossa me kuljimme, valehtelematta satoja lapsia ryntäili ovelta ovelle. Monet talot oli koristeltu kurpitsoilla, hämähäkinseiteillä, valoilla ja joillakin pihoilla soi jopa pelottava musiikki. Monet ihmiset olivat pihoilla pukeutuneena asuihin. Kaikilla lapsilla oli jonkinlaiset asut, oli noitia ja velhoja, keijuja, prinsessoita, kissoja, luurankoja, sotilaita ja vaikka mitä muita! He juoksivat ympäriinsä kiljuen valtavat säkit täynnä kaikenmaailman karkkia. Minäkin sain ihan kiitettävän kokoisen säkin karkkia. Sitä olen tässä mussutellut muutaman päivän ja hienosti on huvennut. En ole varmaan ikinä elämässäni syönyt näin paljon karkkia, herranjumala...

Ilta Magdan kanssa venyi niin pitkäksi, että päätin jäädä sinne yöksi. Meillä oli kivaa, heillä oli piano ja olin taas aivan innoissani kun pääsin soittelemaan. He toivat minut sitten kotiin seuraavana päivänä.

Magda ja minä.

Maanantai-iltana meillä oli Bond Fire Vanessan luona. Se on periaatteessa ihan vaan nuotio, jonka ympärille nuoret kokoontuvat. Siellä oli paljon porukkaa meidän koulusta, parikymmentä ihmistä. Tällaiset iltoja on loka- ja marraskuu täynnä. Alkaa olla jo niin kylmä, ettei missään muualla voi hengailla kun tulen ääressä. Juttelin paljon uusille ihmisille ja minulla oli hauskaa. Kerrassaan hieno viikonloppu siis jälleen takana! Nyt on ihana pieni tauko; vapaapäivä meidän koulupiirissä. Älkää vain kysykö miksi. Marraskuu on kuulemma täynnä turhia vapaapäivä erinäisistä syistä. Tässä kuussa ei ole yhtäkään kokonaista kouluviikkoa. Ihan superia! Sopii minulle. Joten tässä sitä lepäillään ja valmistaudutaan kolmen päivän kouluviikkoon, hahah!

Anniina kiittää.

PS. Puolitoista viikkoa New Yorkiin....

DC

Washington DC. The heart of the United States of America. Pidin kyllä kaikesta, mitä näin, vaikka on tosin pakko myöntää, etten nähnyt kovin paljoa. Miten olisinkaan voinut nähdä kaiken yhdessä päivässä? Ei siihen pystyisi edes viikossa.

Lähdimme perjantai-iltana ennen kuutta. Vain Theo puuttui, sillä hän halusi mielummin mennä isoisoäitinsä syntymäpäiville. Ajoimme iltaa myöten DC:tä kohti, matka kesti noin neljä tuntia. Olivia ajoi suurimman osan matkasta. Yövyimme kaikki samassa hotellihuoneessa, minä ja Olivia samassa sängyssä, Sarah ja Mark samassa, Jaclynille pumpattiin ilmapatja lattialle. Taisimme kaikki nukahtaa hetkessä, sillä olimme hyvin väsyneitä.

Aamulla kaiken häslingin (viiden ihmisen suihkussa -&vessassa käyntien, sekä laittautimisten) jälkeen ajoimme metroasemalle ja otimme metron keskustaan, Mall-alueelle. Jaclyn oli aivan innoissaan metrosta, se oli hänen ensimmäinen kertansa ja hänestä se oli koko päivän kohokohta. Minä pidin tosiaan kaikesta aivan mielettömästi! Siellä oli puhdasta, siistiä ja kaunista. Arkkitehtuuri oli aivan mahtavaa, jokainen pieni yksityiskohtakin oli taidetta. Ilmakin oli aivan loistava, aurinkoa, pieni tuuli ja noin 20 astetta lämmintä!

Tässä kuvia kaikesta mitä koimme!

Olivia, minä ja Jaclyn.

Washington Monument (kiitos Aila!)!

Taustalla Lincoln's Memorial.

Minä ja Lincoln's Memorial.

äiskä ja iskä!

Minä Lincoln's Memorialin edessä.

Jaclyn!

Mark ja Sarah taidemuseon edustalla.

Picassoa taidemuseossa!

Capitol - kongressitalo. Täällä syntyvät kaikki suuret päätökset!

Olivia, Sarah ja Jaclyn Capitolilla.

Noista kaikista koostui meidän päivämme. Taidemuseo oli aivan mahtava, en meinannut saada tarpeekseni. Katselin kaikkia upeita teoksia ja imin itseeni niin paljon kuin pystyin. Sen lisäksi kävimme myös Amerikan historiaan keskittyneessä museossa, joka oli myöskin mielenkiintoinen. Harmi kyllä emme ehtineet nähdä Valkoista Taloa! Ehkä ensi kerralla sitten, jos sitä ikinä tulee... Sinä iltana menimme vielä kyläilemään Edin ja Robertan luona, Roberta on siis Markin serkku. Heillä oli mukava omakotitalo ja ihana viidakkopuutarha! Tuli ihan erään isoenoni puutarha mieleen... Solisevaa vettä ja paljon kasveja. Lisäksi Ed oli koristellut puutarhan kaikella maailman taiteella. Hän oli itse koonnut metallinpaloista eräänlaisia otuksia ja kasvoja, jotkut koristeet hän oli ostanut itse. Kaikkialla roikkui palloja ja koristeita. Se oli hyvin erikoinen ja mielenkiintoinen, mutta silti kaunis!

Sunnuntaiaamuna kävimme vielä uudestaan heidän luonaan aamiaisella ja sen jälkeen ajoimme kotiin. Pitkä ja väsyttävä, mutta todellakin kokemisen arvoinen viikonloppu siis takana!

Pakko vielä pikaisesti mainita viime sunnuntaista. Me menimme kyläilemään Markin kummien luona. He asuivat parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä ihanalla maatilalla. Heillä oli kaunis vanha talo, joka oli täynnä kaikenlaisia ihania huonekaluja ja pieniä suloisia tavaroita. Siellä oli hyvin tunnelmallista. He olivat hieman vanhempia ihmisiä. Markin sukuhan on peräisin Jugoslaviasta ja Slovakiasta. He olivat ortodokseja.

Heillä oli ihana piha ja hevosia. Me lapset menimme ulos hevosten luokse ja minä ja Olivia jäimme sinne pitkäksikin aikaa. Tapasimme kissan, jonka nimesimme Crazy Daisyksi. Se oli aivan mielettömän suloinen, mutta jollakin tapaa pelottava, johtuen ehkä siitä, että sen silmät olivat aivan kirkkaan siniset. Hui, vähän karmivaa. Saimme kuitenkin paljon kivoja eläinkavereita ja minulla oli mielettömän hauskaa Olivian kanssa. Jos jotakuta, joka ei ole minun kaverinani Facebookissa kiinnostaa nähdä lisää kuvia, niin niitä voi silti käydä katsomassa tässä osoitteessa. Siellä on muutenkin enemmän kuvia kuin blogissani koko reilun kahden kuukauden ajalta!

Anniina kiittää! ♥

Happy Birthday to me!

Olen viettänyt aivan ihanan synttäriviikonlopun! Eikä 17 nyt niin ärsyttävältä tunnu, ei laisinkaan. Ei ainakaan täällä! Olenhan vielä aivan kakara, kun meidän 18 on täällä 21.

Olin päättänyt tehdä itselleni kakun. Olin koko viikon hermostunut ja stressaantunut asiasta, se olisi minun ensimmäinen ihan itse tekemä kakku! Olen kyllä tehnyt kakkuja monesti äitin ja Emilian kanssa yhdessä, mutten ikinä ihan itsekseni. Sitten minua vielä jännitti se, että mitä nämä ajattelisivat suomalaisesta täytekakusta. No, torstai-iltana aloitin leipomisen. Sähelsin desilitrojen muuttamisen "cup"eiksi ja lopulta vain tein taikinan suunnilleen oikein -periaatteella. Ilmeisesti se kuitenkin onnistui hyvin ja kohosikin loistavasti.

Sillä aikaa kun kakku jäähtyi, lähdimme käymään hampurilaisilla, olihan torstai-ilta. Kakun täyttäminen venyi siis aika myöhäksi. Noudatin baban (mummon♥) ohjetta ja äitin viime hetken neuvoja ja onnistuin jotenkin ihmeellisesti! Perjantaina koulun jälkeen koristelin sen kermavaahdolla ja vadelmilla. Söimme sen yhdessä, kun Mark tuli kotiin. Kaikki olivat ihan ihmeissään. Amerikkalaiset eivät kostuta kakkujaan ollenkaan! Eivätkä käytä kermavaahtoa. Kaikki tykkäsivät siitä todella paljon ja saan kuulemma tehdä kakkuja useamminkin. Markin mielestä kermavaahtotäyte maistui kevyeltä ja terveelliseltä, ja he kysyivät, että miten ihmeessä tein sen niin hyväksi! Öö... vatkasin kermaa ja laitoin sokeria? Vaikeaa kieltämättä. Ja Olivia kysyi: "Sinäkö ihan oikeasti vain laitoit Spriteä sen kakun päälle? Ihmeellistä..."

Sain myös joitakin ihania lahjoja! Sain todella nätin laukun, kukkaron, rannekorun, neulepaidan ja topin. Sain myös taloudellista tilannettani tukevia lahjoja Suomesta!!! Äiskän ja siskon pakettia pitää odottaa maanantaihin. Se tuli postiin tänään, muttemme ehtineet hakea sitä ennen sulkeutumisaikaa.

Eilen illalla sitten kuuden maissa meille tuli talo täyteen nuoria ja lähdimme ajamaan Pittsburghiin huvipuistoon, Kennywoodiin. Abbey, Tessa, Dawn ja Tamara tulivat sekä Theon kaveri Nick. Lähdimme kahdella autolla. Se oli minun ensimmäinen kertani Pittsburghin lähellä. En kuitenkaan nähnyt mitään ajaessamme sen läpi, sillä oli niin pimeää. Kennywoodissa oli "fright night". Huvipuisto oli täynnä pukeutuneita ihmisiä, jotka säikyttelivät ja seurasivat perässä. Me kävimme vuoristoradoissa ja kaikissa maailman pelottavissa laitteissa. Joistakin pidin ja joistakin en. Jättisuuri keinu oli aivan liian pelottava, huhhuh.

Tuollainen hehkuva juttu minulla on päässäkin!

Sain kokea myöskin erittäin mielenkiintoisia ruokakokemuksia. Söimme ranskalaisia cheddarjuustolla ja pekonilla. Se todellakin maistui aivan yhtä herkulliselta kuin näyttikin. Jokainen voi ihan itse päätellä, mitä tarkoitan...

Jälkkäriksi muut söivät vielä uppopaistettuja, dominontapaisia keksejä. Minä en edes maistanut, olin niin korvia myöten täynnä rasvaa siinä mennessä. Kaikkea sitä...

Ajoimme sitten kotiin yötä myöten. Olin onnekas kun sain nukkua omassa sängyssäni, muut nukkuivat sohvilla ja ilmapatjalla. Kumma kyllä kukaan ei joutunut nukkumaan lattialla tällä kertaa... Aamulla heräsin kolinaan yläkerrassa. Tänne muuten kuuluvat aivan kaikki äänet yläkerrasta. Vaikka hipsisit hissukseen, niin silti kuulostaa kuin elefantti pomppisi pään päällä... Joka tapauksessa, Mark oli siellä tekemässä aamupalaa meille kaikille. Ette ikinä usko mitä kaikkea söimme. Mark sanoi, että oli kuluttanut 175$ tähän aamupalaan. Me istuimme pöytään lautaiset edessämme ja hän toi meille ruokaa pöytään sitä mukaan kun se valmistui. Aloitimme hedelmäsalaatilla, sitten tulivat fariinisokeri-paprikajauheseoksessa paistetut ananakset (NAM!), pannukakut siirapilla, kermavaahdolla ja vadelmilla, täytetyt omeletit (sisällä paprikaa, kesäkurpitsaa, herkkusieniä ja juustoa + joitakin kasviksia), perunat, makkarat ja pekoni. Makkaroiden kohdalla iski meikäläiselle stoppi. Ei kyllä kukaan puhunut paljoa siinä pöydässä sulatellessa sitä ruokamäärää. Ylösnouseminen teki tiukkaa. Oli kyllä ihan mielettömän herkullista. Mark on todella hyvä kokki, hän oli pitkään ravintola-alalla ennen kuin perusti oman firman ja alkoi tekemään t-paitoja, merkkejä, julisteita ja muita sellaisia.

Olivia kävi tänään muuten testissä, ja nyt hän saa ajaa autoa aikuisen ollessa kyydissä. Olivia ajeli tänään ympäriinsä ja me istuimme kyydissä peloissamme. No ei lainkaan, hän oli mielettömän hyvä ajaja! Miten ilmaan minkäänlaista kokemusta voi yhtäkkiä osata ajaa autoa? En minä vaan siihen pystyisi! Hän ajoi moottoritiellä pimeässä 100km/h ensimmäisenä päivänään ratin takana!

Viime viikosta sen verran, että se oli aika kiireinen testien ja kotiläksyjen kanssa. Sain myös Markilta tehtävän, piirrä hevonen heittämässä roskia roskikseen, niin siitä tehdään juliste stadionille roskausta vastaan. Meidän koulun logo on siis mustangi, siksi hevonen. Siinä siis ensimmäinen ikuinen merkki minusta Amerikassa!

Viikko on kaiken kaikkiaan tähän mennessä ollut hieno. Uuvuttava, mutta hyvä. Rankkaa bilettämistä synttäreiden johdosta, haha (not)! Välillä on tullut semmoinen tunne, etten halua lähteä täältä ollenkaan! Mutta älkää pelätkö, kyllä minä kotiin tulen ihan mielellään vuoden päästä. Nyt unten maille...

Anniina kiittää.

PS. En jaksa odottaa maanantaita!!!

Hei hei mitä kuuluu?

Hyvää kiitos. Kuulin juuri, että Suomessa sataa lunta. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Täällä oli tänään 25 astetta! Vaikka rakastankin lunta aivan mielettömästi, olen oikeastaan iloinen ettei talvi vielä ala. Eihän syksykään ole ehtinyt vielä alkaa kunnolla! Lehdet ovat vasta hiljalleen alkaneet vaihtaa väriä ja ilma viiletä. Tänään oli oikein kaunis syyspäivä, muutoin on ollut vähän harmaata ja sateista, mikä ei kylläkään vaivaa minua tippaakaan.

Päivät kuluvat nopeasti ja viikonloppuisin on kyllä taas tekemistä riittänyt. Perjantai tosin oli chillailupäivä. Olimme Olivian kanssa kahdestaan illan, popitimme musiikkia nupit kaakossa ja tanssimme. Välillä pelasimme Wiitä. Sitä peliä siis, niillä ihmeohjaimilla! Kerroin muuten yhdelle pojalle kerran, että meillä on playstation 2 (kun hän kysyi), niin hän nauraa räkätti ja sanoi: "Onks se sit jotain uusinta uutta siellä, hahahah." Hauska juttu.

Lauantai aamuna puhuttuani maman, siskon ja rottien kanssa lähdimme vuorille, Ohio Pylelle. Siellä oli "buckwheat festivals". Buckwheathan on tattari. Siellä tarjoiltiin pannukakkuja, jotka oli tehty tattarijauhoista. Mielenkiintoisen makuisia kieltämättä, en voi sanoa, että tykkäisin hirveästi. Paikalliset söivät niitä omenasoseen, siirapin ja makeiden suolakurkkujen kanssa. Minä tyydyin syömään tavallisia pannukakkuja omenasoseella, naminami! Amerikkalaiset pannukakut muuten maistuvat enemmän leivältä kun pannukakulta. Ne ovat pieniä ja pyöreitä ja ne paistetaan pannulla. Nämä pannukakut olivat parempia kun normaalisti!

Myöhemmin iltapäivällä Violet, yksi jäsen meidän Rotaryklubista, vei minut katsomaan rallia. Nyt jos olen väärässä, niin joku saa korjata, sillä en ole varma että onko se rallia. Joka tapauksessa car race. Hän oli halunnut viedä minut, jotta saisin kokea uusia asioita. Hänen poikansa oli ajamassa. Katsoimme autoja ajamassa ympyrää noin kuusi tuntia. Nopeita autoja jaksoi katsoa, hitaita ei oikein.

Kun lämpötila tippui alle viiteen asteeseen yhdentoista aikaan yöllä, niin minä olisin ollut valmis lähtemään. Loppujen lopuksi olin kotona yhden aikaan yöllä, yltä päältä kakassa. Se on mielettömän likaista hommaa! Autot ajavat kierroksia kierroksen jälkeen tiellä, ja hiekka ja kura ja rapa senkun pöllyäävät. Ne leijuvat yleisön joukkoon. Hiukseni, korvani, nenäni ja suuni olivat täynnä likaa.

Harmi kyllä kamera unohtui kotiin ja piti ottaa surkeita kuvia puhelimella, tuo on paras kuva jonka sain.

Sunnuntaina, kerkisin käydä kirkossa ja syömässä mummolassa herkkuruokaa. Miten se on aina niin, että mummot tekevät parasta ruokaa? Ihme juttu... Jospa minäkin sitten mummona oppisin kokkaamaan paremmin. Minun on muuten pitänyt kokkailla suomalaista ruokaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ensi viikon perjantaina kuitenkin minulla on aikomuksena leipoa kakku, sillä silloin ovat minun syntymäpäiväni. Ihan uskomatonta miten nopeasti aika on kulunut. Olen asunut tasan kaksi kuukautta Skoricien talossa. Syksy ja alkutalvi varmaan menevät mielettömän nopeasti, sillä minulla on todella paljon tekemistä. Pääsen käymään vaikka missä paikoissa, niistä kerron enemmän myöhemmin kunhan kaikki varmistuu!

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä yövyimme kavereiden kanssa Lizin talossa. Minä, Olivia, Dawn, Tamara, Abbey ja Vanessa olimme siellä. Lucas tietenkin, koska hän asuu siellä. Kuuntelimme musiikkia ja tanssimme ulkona nuotion ääressä, söimme vaahtokarkkisuklaakeksiherkkuja ja nauroimme paljon. Myöhemmin menimme sisälle ja katsoimme minulle aivan liian pelottavan elokuvan, The Strangers. Minä ja Tamara istuimme vierekkäin ja kiljuimme tyynyihin silmät kiinni. Liz istui viereisellä sohvalla kiljumassa. Hassua, miten kauhuelokuvat vaikuttavat ihmisiin niin eri tavalla. Siinä se ilta olikin, menimme nukkumaan ja aamulla tulimme kotiin.

Arki täällä jo rutinoitunut (hihi mikä sana). Koulun jälkeen lepään hetken, syön ja juon ehkä jotain, teen läksyt, kuuntelen musiikkia ja datailen Olivian kanssa kunnes Sarah, Theo ja Jaclyn tulevat kotiin. Sitten Sarah tekee ruokaa ja syömme kun Mark tulee kotiin, ellemme lähde johonkin ravintolaan. Siinäpä se ilta sitten on. Joskus olen todella kiireinen kotiläksyjen kanssa ja jos en ole, olen tylsistynyt ja saamaton.

Sarah hoitaa aika paljon kotiaskareista. Minä ja Olivia hoidamme joskus alakerran: imuroimme ja pyyhimme pölyt. Lattioita peittävät kokolattiamatot suurilta osilta. Pesemme Olivian kanssa omat pyykkimme. Täällä on kuivuri, joka on muuten tosi kätevä kun ei tarvitse ripustaa pyykkejä kuivumaan! Mark tulee niin myöhään kotiin ja on usein niin väsynyt, ettei jaksa tehdä mitään muuta kuin istua hetkeksi ja katsoa televisiota.

Minua edelleen ihmetyttää se miten täällä liikutaan ihan kaikkialle autoilla. Jos ei ole autoa, ei pääse liikkumaan ja se harmittaa välillä. Yksi ilta minä ja Theo katsoimme leffaa ja olisimme halunneet leffamässyä. Ehdotin, että kävelisimme läheiselle kioskille ja ostaisimme. Theo oli aivan kauhuissaan ja sanoi että no ei varmasti, ei Mark antaisi meidän kävellä niin kauas. Kioski on vajaan kilometrin päässä.

Joskus vain kaipaisi sitä, että voisi lähteä kävelylle metsään tai johonkin rauhalliseen ja hiljaiseen paikkaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Ainot ulkoilupaikka täällä on läheinen koulu, sen ympäri on hyvä käydä iltakävelyllä. Mutta sinnekin pitää ensin ajaa autolla. Liikkumiselle ei siis ole oikein mahdollisuuksia, ellei ole jossain joukkueessa koulussa.

Tämä loppu maanantaipäivä onkin sitten vain rauhoittumista ja lepäilyä. Taidan mennä aikaisin nukkumaan, että jaksan koulussa. Alkuviikosta on kolme testiä ja loppuviikkohan meneekin juhliessa!

Anniina kiittää.