Maailma on sun.

EDIT// HUOMIO KAIKKI!! Kone lagi ja sitten katkesi nettiyhteys pariksi päiväksi, joten julkaistu teksti ei ollut lopullinen, tässä teksti kokonaisuudessaan, please lue uudestaan:

Olisi kiva kirjoittaa useammin, mutta aina kun mietin sitä, tuntuu, ettei minulla ole mitään mistä kirjoittaa. Loppujen lopuksi, nyt kun elämäni on asettunut melkolailla paikoilleen, ei täällä tapahdu mitään ihmeellistä tai kertomisen arvoista. Viikonloput ovat oikeastaan ainoita hetkiä, jolloin teen jotain edes hieman kertomisen arvoista. Arki täyttyy koulusta ja läksyistä, ja jos ei niistä, niin tylsyydestä.

Olen alkanut kuuntelemaan todella paljon suomalaista musiikkia, kuten Jenni Vartiaista, Anssi Kelaa, Jippua, Apulantaa, Juicea ja paljon muita. Täällä ollessa kun jotenkin alkaa arvostaa suomen kieltä ja kaikkea Suomessa. Lisäksi Olivia tykkää Jennistä todella paljon ja pyytää minua soittamaan hänen musiikkiaan. Seili -albumi on siis soinut pari kertaa läpi päivässä... Olivia hyräilee mukana. Suunnittelimme, että opetan hänelle sanat joihinkin kappaleisiin, jotta hän voi hyräillä mukana. Olen tutustuttanut hänet myös suomalaiseen räpmusiikkiin, joka ei välttämättä kylläkään ole tutustuttamisen arvoista. Olivia kuitenkin kuuntelee räppiä, joten ajattelin, että hän haluaisi kuulla sitä.

Pennsylvanian vuoristoa

Koulu sujuu hyvin. Arvosanat lähetettiin kotiin ja minulla oli kaksi A-:ta ja loput A:ta. Helppoa siis. Nyt on alkanut Englanti vähän vaikeutumaan, olemme alkaneet opiskella kirjallisuuden historiaa. Siitä en rehellisesti tajua sanaakaan. Kokeissa saa käyttää muistiinpanoja, mutta ongelma on, ettei minulla ole kaikkia muistiinpanoja, koska opettaja joko etenee niin nopeasti, etten ehdi kirjoittaa, tai pelkästään sanoo mitä meidän pitää kirjoittaa, enkä minä ymmärrä, saatikaan osaa kirjoittaa sitä. Noh, kyllä tästäkin jotenkin selvitään.

Viime viikon perjantaina oli Homecoming, unohdin kirjoittaa siitä ihan totaalisesti. Ei se ollut mitään erikoista, sama jalkapallopeli ja häviö, kun joka perjantaina! Katsomossa vain oli vähän enemmän hulluja ihmisiä kuin normaalisti. Pelin jälkeen menimme taas syömään ja viettämään aikaa kavereiden kanssa.

random kasvi, josta nappasin kuvan kun se oli niin kauniin värinen

Lauantaina ajoimme läheiseen kaupunkiin shoppailemaan. Uniontownin kauppakeskus kun ei ole mitään maailman mahtiluokkaa... Minä tarvitsin joitakin lämpimämpiä vaatteita ja t-paitoja. Olivialta olen saanut joitakin farkkuja ja mm. syystakin. Kelit ovat vihdoin viilentyneet hieman, ja minä olen nauttinut täysin rinnoin! Lämpötila on ollut siinä 10 - 15 tienoilla ja ulkona on sadella ripsutellut monta päivää. Harmaata, mutta kaunista. Minä palelen ja tärisen neulepuserossa ja hameessa ja ihmiset ihmettelevät, että miten tytöllä, joka tulee SUOMESTA, jääkarhujen maasta, voi olla kylmä? C'moon, minähän olen vain ihminen! Totta kai minä palelen ja vielä todella helposti, en tiedä miksi. Ei se tarkoita sitä, ettenkö nauttisi. En vain ole helleihminen, en sitten yhtään.

Btw. Tajuatteko, että lähdöstäni on huomenna kulunut 2 kk? Ihan järjetöntä. Tuntuu, että aika on mennyt niin nopeasti, mutta sitten taas... Tuntuu että olen ollut täällä ikuisesti. Jollain oudolla tavalla. Vaikka opinkin joka päivä jotain uutta ja koen uusia asioita. Perheestänikin ja ihmisistä tulee esille uusia puolia joka päivä. Olen kuitenkin oppinut jo aika hyvin huomaamaan, milloin on päivä, jolloin tulee vain olla hiljaa sanomatta sanaakaan, sillä joku ei ole hyvällä tuulella. Kyllä tämä vuosi kasvattaa aivan hirvittävästi. Tapa, jolla katson maailmaa on muuttunut aika paljon. Se on avartunut. Olen saanut paljon rohkeutta. Minä tein sen, minä toteutin unelmani. Minä säästin rahaa, minä tein päätöksen ja pysyin siinä, minä selvisin paperitöistä, minä lähdin, minä jätin kaiken tuntemani taakseni. Sanoin hyvästit elämälleni, jotta voisin aloittaa toisen, uuden, aivan toisessa paikassa. Minä matkustin yksin, seikkailin lentokentillä, tein uudet järjestelyt kun lennot myöhästyivät ja selvisin. Ja nyt minä olen täällä! Olen selvinnyt näin pitkälle. Kahden kuukauden jälkeen minulla on aika voittajafiilis. Nyt minusta tuntuu, että pystyn selviämään mistä tahansa. Minä pystyn matkustamaan minne tahansa ja elämään miten haluan. Loppujen lopuksi kaikki on vain kiinni asenteesta.

my family ♥

Minulle löytyi toinen perhe. Muistaako kukaan minun puhuneen naapureista, joiden luokse ajetaan autolla joka sunnuntai? Mark heitti yksi ilta, että ette te ottaisi tuota riiviötä, se on ihan sisäsiisti ja kyllä sitä oppii kestämään. He innostuivatkin ajatuksesta ja nyt pitää enää odotella, että paperityöt valmistuvat. Siinä voi mennä jonkin aikaa, mutta käytännössä on jo melkein varmaa, että he ovat minun toinen perheeni. Muuttaisin heidän kotiinsa luultavasti joulun ja uuden vuoden välillä. Heillä on kaunis, iso talo uima-altaineen ja kaksi nuorempaa poikaa. Lisäksi talossa asustelee aivan mielettömän supersuloinen Jackson, musta pieni koireliini. Jackson on joka sunnuntai hieman lievittänyt TessaNekku-ikävää. Ja mikä parasta: talossa on flyygeli! Jejejejejejei, pääsen soittelemaan, ettei unohdu ihan kokonaan! Vanhat kiipparit kun ei ihan pianoa korvaa. Kerron lisää tästä perheestä varmaan silloin, kun muutan...

Eipä tässä varmaan mitään muuta ihmeellistä ole. Ihmiset, kertokaa minulle aiheita! En tiedä enää mistä kirjoittaa. Tuntuu, että se on vain kamalan tylsää jos kerron, että tänään oli taas tavallinen päivä, kävin koulussa, tein läksyjä, söin ja nukuin. Mutta kiitos jo kaikesta palautteesta mitä olette antaneet. Olen niiiiiin iloinen, että ihmiset tykkäävät lukea blogiani!

Anniina kiittää.