DC

Washington DC. The heart of the United States of America. Pidin kyllä kaikesta, mitä näin, vaikka on tosin pakko myöntää, etten nähnyt kovin paljoa. Miten olisinkaan voinut nähdä kaiken yhdessä päivässä? Ei siihen pystyisi edes viikossa.

Lähdimme perjantai-iltana ennen kuutta. Vain Theo puuttui, sillä hän halusi mielummin mennä isoisoäitinsä syntymäpäiville. Ajoimme iltaa myöten DC:tä kohti, matka kesti noin neljä tuntia. Olivia ajoi suurimman osan matkasta. Yövyimme kaikki samassa hotellihuoneessa, minä ja Olivia samassa sängyssä, Sarah ja Mark samassa, Jaclynille pumpattiin ilmapatja lattialle. Taisimme kaikki nukahtaa hetkessä, sillä olimme hyvin väsyneitä.

Aamulla kaiken häslingin (viiden ihmisen suihkussa -&vessassa käyntien, sekä laittautimisten) jälkeen ajoimme metroasemalle ja otimme metron keskustaan, Mall-alueelle. Jaclyn oli aivan innoissaan metrosta, se oli hänen ensimmäinen kertansa ja hänestä se oli koko päivän kohokohta. Minä pidin tosiaan kaikesta aivan mielettömästi! Siellä oli puhdasta, siistiä ja kaunista. Arkkitehtuuri oli aivan mahtavaa, jokainen pieni yksityiskohtakin oli taidetta. Ilmakin oli aivan loistava, aurinkoa, pieni tuuli ja noin 20 astetta lämmintä!

Tässä kuvia kaikesta mitä koimme!

Olivia, minä ja Jaclyn.

Washington Monument (kiitos Aila!)!

Taustalla Lincoln's Memorial.

Minä ja Lincoln's Memorial.

äiskä ja iskä!

Minä Lincoln's Memorialin edessä.

Jaclyn!

Mark ja Sarah taidemuseon edustalla.

Picassoa taidemuseossa!

Capitol - kongressitalo. Täällä syntyvät kaikki suuret päätökset!

Olivia, Sarah ja Jaclyn Capitolilla.

Noista kaikista koostui meidän päivämme. Taidemuseo oli aivan mahtava, en meinannut saada tarpeekseni. Katselin kaikkia upeita teoksia ja imin itseeni niin paljon kuin pystyin. Sen lisäksi kävimme myös Amerikan historiaan keskittyneessä museossa, joka oli myöskin mielenkiintoinen. Harmi kyllä emme ehtineet nähdä Valkoista Taloa! Ehkä ensi kerralla sitten, jos sitä ikinä tulee... Sinä iltana menimme vielä kyläilemään Edin ja Robertan luona, Roberta on siis Markin serkku. Heillä oli mukava omakotitalo ja ihana viidakkopuutarha! Tuli ihan erään isoenoni puutarha mieleen... Solisevaa vettä ja paljon kasveja. Lisäksi Ed oli koristellut puutarhan kaikella maailman taiteella. Hän oli itse koonnut metallinpaloista eräänlaisia otuksia ja kasvoja, jotkut koristeet hän oli ostanut itse. Kaikkialla roikkui palloja ja koristeita. Se oli hyvin erikoinen ja mielenkiintoinen, mutta silti kaunis!

Sunnuntaiaamuna kävimme vielä uudestaan heidän luonaan aamiaisella ja sen jälkeen ajoimme kotiin. Pitkä ja väsyttävä, mutta todellakin kokemisen arvoinen viikonloppu siis takana!

Pakko vielä pikaisesti mainita viime sunnuntaista. Me menimme kyläilemään Markin kummien luona. He asuivat parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä ihanalla maatilalla. Heillä oli kaunis vanha talo, joka oli täynnä kaikenlaisia ihania huonekaluja ja pieniä suloisia tavaroita. Siellä oli hyvin tunnelmallista. He olivat hieman vanhempia ihmisiä. Markin sukuhan on peräisin Jugoslaviasta ja Slovakiasta. He olivat ortodokseja.

Heillä oli ihana piha ja hevosia. Me lapset menimme ulos hevosten luokse ja minä ja Olivia jäimme sinne pitkäksikin aikaa. Tapasimme kissan, jonka nimesimme Crazy Daisyksi. Se oli aivan mielettömän suloinen, mutta jollakin tapaa pelottava, johtuen ehkä siitä, että sen silmät olivat aivan kirkkaan siniset. Hui, vähän karmivaa. Saimme kuitenkin paljon kivoja eläinkavereita ja minulla oli mielettömän hauskaa Olivian kanssa. Jos jotakuta, joka ei ole minun kaverinani Facebookissa kiinnostaa nähdä lisää kuvia, niin niitä voi silti käydä katsomassa tässä osoitteessa. Siellä on muutenkin enemmän kuvia kuin blogissani koko reilun kahden kuukauden ajalta!

Anniina kiittää! ♥

Happy Birthday to me!

Olen viettänyt aivan ihanan synttäriviikonlopun! Eikä 17 nyt niin ärsyttävältä tunnu, ei laisinkaan. Ei ainakaan täällä! Olenhan vielä aivan kakara, kun meidän 18 on täällä 21.

Olin päättänyt tehdä itselleni kakun. Olin koko viikon hermostunut ja stressaantunut asiasta, se olisi minun ensimmäinen ihan itse tekemä kakku! Olen kyllä tehnyt kakkuja monesti äitin ja Emilian kanssa yhdessä, mutten ikinä ihan itsekseni. Sitten minua vielä jännitti se, että mitä nämä ajattelisivat suomalaisesta täytekakusta. No, torstai-iltana aloitin leipomisen. Sähelsin desilitrojen muuttamisen "cup"eiksi ja lopulta vain tein taikinan suunnilleen oikein -periaatteella. Ilmeisesti se kuitenkin onnistui hyvin ja kohosikin loistavasti.

Sillä aikaa kun kakku jäähtyi, lähdimme käymään hampurilaisilla, olihan torstai-ilta. Kakun täyttäminen venyi siis aika myöhäksi. Noudatin baban (mummon♥) ohjetta ja äitin viime hetken neuvoja ja onnistuin jotenkin ihmeellisesti! Perjantaina koulun jälkeen koristelin sen kermavaahdolla ja vadelmilla. Söimme sen yhdessä, kun Mark tuli kotiin. Kaikki olivat ihan ihmeissään. Amerikkalaiset eivät kostuta kakkujaan ollenkaan! Eivätkä käytä kermavaahtoa. Kaikki tykkäsivät siitä todella paljon ja saan kuulemma tehdä kakkuja useamminkin. Markin mielestä kermavaahtotäyte maistui kevyeltä ja terveelliseltä, ja he kysyivät, että miten ihmeessä tein sen niin hyväksi! Öö... vatkasin kermaa ja laitoin sokeria? Vaikeaa kieltämättä. Ja Olivia kysyi: "Sinäkö ihan oikeasti vain laitoit Spriteä sen kakun päälle? Ihmeellistä..."

Sain myös joitakin ihania lahjoja! Sain todella nätin laukun, kukkaron, rannekorun, neulepaidan ja topin. Sain myös taloudellista tilannettani tukevia lahjoja Suomesta!!! Äiskän ja siskon pakettia pitää odottaa maanantaihin. Se tuli postiin tänään, muttemme ehtineet hakea sitä ennen sulkeutumisaikaa.

Eilen illalla sitten kuuden maissa meille tuli talo täyteen nuoria ja lähdimme ajamaan Pittsburghiin huvipuistoon, Kennywoodiin. Abbey, Tessa, Dawn ja Tamara tulivat sekä Theon kaveri Nick. Lähdimme kahdella autolla. Se oli minun ensimmäinen kertani Pittsburghin lähellä. En kuitenkaan nähnyt mitään ajaessamme sen läpi, sillä oli niin pimeää. Kennywoodissa oli "fright night". Huvipuisto oli täynnä pukeutuneita ihmisiä, jotka säikyttelivät ja seurasivat perässä. Me kävimme vuoristoradoissa ja kaikissa maailman pelottavissa laitteissa. Joistakin pidin ja joistakin en. Jättisuuri keinu oli aivan liian pelottava, huhhuh.

Tuollainen hehkuva juttu minulla on päässäkin!

Sain kokea myöskin erittäin mielenkiintoisia ruokakokemuksia. Söimme ranskalaisia cheddarjuustolla ja pekonilla. Se todellakin maistui aivan yhtä herkulliselta kuin näyttikin. Jokainen voi ihan itse päätellä, mitä tarkoitan...

Jälkkäriksi muut söivät vielä uppopaistettuja, dominontapaisia keksejä. Minä en edes maistanut, olin niin korvia myöten täynnä rasvaa siinä mennessä. Kaikkea sitä...

Ajoimme sitten kotiin yötä myöten. Olin onnekas kun sain nukkua omassa sängyssäni, muut nukkuivat sohvilla ja ilmapatjalla. Kumma kyllä kukaan ei joutunut nukkumaan lattialla tällä kertaa... Aamulla heräsin kolinaan yläkerrassa. Tänne muuten kuuluvat aivan kaikki äänet yläkerrasta. Vaikka hipsisit hissukseen, niin silti kuulostaa kuin elefantti pomppisi pään päällä... Joka tapauksessa, Mark oli siellä tekemässä aamupalaa meille kaikille. Ette ikinä usko mitä kaikkea söimme. Mark sanoi, että oli kuluttanut 175$ tähän aamupalaan. Me istuimme pöytään lautaiset edessämme ja hän toi meille ruokaa pöytään sitä mukaan kun se valmistui. Aloitimme hedelmäsalaatilla, sitten tulivat fariinisokeri-paprikajauheseoksessa paistetut ananakset (NAM!), pannukakut siirapilla, kermavaahdolla ja vadelmilla, täytetyt omeletit (sisällä paprikaa, kesäkurpitsaa, herkkusieniä ja juustoa + joitakin kasviksia), perunat, makkarat ja pekoni. Makkaroiden kohdalla iski meikäläiselle stoppi. Ei kyllä kukaan puhunut paljoa siinä pöydässä sulatellessa sitä ruokamäärää. Ylösnouseminen teki tiukkaa. Oli kyllä ihan mielettömän herkullista. Mark on todella hyvä kokki, hän oli pitkään ravintola-alalla ennen kuin perusti oman firman ja alkoi tekemään t-paitoja, merkkejä, julisteita ja muita sellaisia.

Olivia kävi tänään muuten testissä, ja nyt hän saa ajaa autoa aikuisen ollessa kyydissä. Olivia ajeli tänään ympäriinsä ja me istuimme kyydissä peloissamme. No ei lainkaan, hän oli mielettömän hyvä ajaja! Miten ilmaan minkäänlaista kokemusta voi yhtäkkiä osata ajaa autoa? En minä vaan siihen pystyisi! Hän ajoi moottoritiellä pimeässä 100km/h ensimmäisenä päivänään ratin takana!

Viime viikosta sen verran, että se oli aika kiireinen testien ja kotiläksyjen kanssa. Sain myös Markilta tehtävän, piirrä hevonen heittämässä roskia roskikseen, niin siitä tehdään juliste stadionille roskausta vastaan. Meidän koulun logo on siis mustangi, siksi hevonen. Siinä siis ensimmäinen ikuinen merkki minusta Amerikassa!

Viikko on kaiken kaikkiaan tähän mennessä ollut hieno. Uuvuttava, mutta hyvä. Rankkaa bilettämistä synttäreiden johdosta, haha (not)! Välillä on tullut semmoinen tunne, etten halua lähteä täältä ollenkaan! Mutta älkää pelätkö, kyllä minä kotiin tulen ihan mielellään vuoden päästä. Nyt unten maille...

Anniina kiittää.

PS. En jaksa odottaa maanantaita!!!

Hei hei mitä kuuluu?

Hyvää kiitos. Kuulin juuri, että Suomessa sataa lunta. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Täällä oli tänään 25 astetta! Vaikka rakastankin lunta aivan mielettömästi, olen oikeastaan iloinen ettei talvi vielä ala. Eihän syksykään ole ehtinyt vielä alkaa kunnolla! Lehdet ovat vasta hiljalleen alkaneet vaihtaa väriä ja ilma viiletä. Tänään oli oikein kaunis syyspäivä, muutoin on ollut vähän harmaata ja sateista, mikä ei kylläkään vaivaa minua tippaakaan.

Päivät kuluvat nopeasti ja viikonloppuisin on kyllä taas tekemistä riittänyt. Perjantai tosin oli chillailupäivä. Olimme Olivian kanssa kahdestaan illan, popitimme musiikkia nupit kaakossa ja tanssimme. Välillä pelasimme Wiitä. Sitä peliä siis, niillä ihmeohjaimilla! Kerroin muuten yhdelle pojalle kerran, että meillä on playstation 2 (kun hän kysyi), niin hän nauraa räkätti ja sanoi: "Onks se sit jotain uusinta uutta siellä, hahahah." Hauska juttu.

Lauantai aamuna puhuttuani maman, siskon ja rottien kanssa lähdimme vuorille, Ohio Pylelle. Siellä oli "buckwheat festivals". Buckwheathan on tattari. Siellä tarjoiltiin pannukakkuja, jotka oli tehty tattarijauhoista. Mielenkiintoisen makuisia kieltämättä, en voi sanoa, että tykkäisin hirveästi. Paikalliset söivät niitä omenasoseen, siirapin ja makeiden suolakurkkujen kanssa. Minä tyydyin syömään tavallisia pannukakkuja omenasoseella, naminami! Amerikkalaiset pannukakut muuten maistuvat enemmän leivältä kun pannukakulta. Ne ovat pieniä ja pyöreitä ja ne paistetaan pannulla. Nämä pannukakut olivat parempia kun normaalisti!

Myöhemmin iltapäivällä Violet, yksi jäsen meidän Rotaryklubista, vei minut katsomaan rallia. Nyt jos olen väärässä, niin joku saa korjata, sillä en ole varma että onko se rallia. Joka tapauksessa car race. Hän oli halunnut viedä minut, jotta saisin kokea uusia asioita. Hänen poikansa oli ajamassa. Katsoimme autoja ajamassa ympyrää noin kuusi tuntia. Nopeita autoja jaksoi katsoa, hitaita ei oikein.

Kun lämpötila tippui alle viiteen asteeseen yhdentoista aikaan yöllä, niin minä olisin ollut valmis lähtemään. Loppujen lopuksi olin kotona yhden aikaan yöllä, yltä päältä kakassa. Se on mielettömän likaista hommaa! Autot ajavat kierroksia kierroksen jälkeen tiellä, ja hiekka ja kura ja rapa senkun pöllyäävät. Ne leijuvat yleisön joukkoon. Hiukseni, korvani, nenäni ja suuni olivat täynnä likaa.

Harmi kyllä kamera unohtui kotiin ja piti ottaa surkeita kuvia puhelimella, tuo on paras kuva jonka sain.

Sunnuntaina, kerkisin käydä kirkossa ja syömässä mummolassa herkkuruokaa. Miten se on aina niin, että mummot tekevät parasta ruokaa? Ihme juttu... Jospa minäkin sitten mummona oppisin kokkaamaan paremmin. Minun on muuten pitänyt kokkailla suomalaista ruokaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ensi viikon perjantaina kuitenkin minulla on aikomuksena leipoa kakku, sillä silloin ovat minun syntymäpäiväni. Ihan uskomatonta miten nopeasti aika on kulunut. Olen asunut tasan kaksi kuukautta Skoricien talossa. Syksy ja alkutalvi varmaan menevät mielettömän nopeasti, sillä minulla on todella paljon tekemistä. Pääsen käymään vaikka missä paikoissa, niistä kerron enemmän myöhemmin kunhan kaikki varmistuu!

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä yövyimme kavereiden kanssa Lizin talossa. Minä, Olivia, Dawn, Tamara, Abbey ja Vanessa olimme siellä. Lucas tietenkin, koska hän asuu siellä. Kuuntelimme musiikkia ja tanssimme ulkona nuotion ääressä, söimme vaahtokarkkisuklaakeksiherkkuja ja nauroimme paljon. Myöhemmin menimme sisälle ja katsoimme minulle aivan liian pelottavan elokuvan, The Strangers. Minä ja Tamara istuimme vierekkäin ja kiljuimme tyynyihin silmät kiinni. Liz istui viereisellä sohvalla kiljumassa. Hassua, miten kauhuelokuvat vaikuttavat ihmisiin niin eri tavalla. Siinä se ilta olikin, menimme nukkumaan ja aamulla tulimme kotiin.

Arki täällä jo rutinoitunut (hihi mikä sana). Koulun jälkeen lepään hetken, syön ja juon ehkä jotain, teen läksyt, kuuntelen musiikkia ja datailen Olivian kanssa kunnes Sarah, Theo ja Jaclyn tulevat kotiin. Sitten Sarah tekee ruokaa ja syömme kun Mark tulee kotiin, ellemme lähde johonkin ravintolaan. Siinäpä se ilta sitten on. Joskus olen todella kiireinen kotiläksyjen kanssa ja jos en ole, olen tylsistynyt ja saamaton.

Sarah hoitaa aika paljon kotiaskareista. Minä ja Olivia hoidamme joskus alakerran: imuroimme ja pyyhimme pölyt. Lattioita peittävät kokolattiamatot suurilta osilta. Pesemme Olivian kanssa omat pyykkimme. Täällä on kuivuri, joka on muuten tosi kätevä kun ei tarvitse ripustaa pyykkejä kuivumaan! Mark tulee niin myöhään kotiin ja on usein niin väsynyt, ettei jaksa tehdä mitään muuta kuin istua hetkeksi ja katsoa televisiota.

Minua edelleen ihmetyttää se miten täällä liikutaan ihan kaikkialle autoilla. Jos ei ole autoa, ei pääse liikkumaan ja se harmittaa välillä. Yksi ilta minä ja Theo katsoimme leffaa ja olisimme halunneet leffamässyä. Ehdotin, että kävelisimme läheiselle kioskille ja ostaisimme. Theo oli aivan kauhuissaan ja sanoi että no ei varmasti, ei Mark antaisi meidän kävellä niin kauas. Kioski on vajaan kilometrin päässä.

Joskus vain kaipaisi sitä, että voisi lähteä kävelylle metsään tai johonkin rauhalliseen ja hiljaiseen paikkaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Ainot ulkoilupaikka täällä on läheinen koulu, sen ympäri on hyvä käydä iltakävelyllä. Mutta sinnekin pitää ensin ajaa autolla. Liikkumiselle ei siis ole oikein mahdollisuuksia, ellei ole jossain joukkueessa koulussa.

Tämä loppu maanantaipäivä onkin sitten vain rauhoittumista ja lepäilyä. Taidan mennä aikaisin nukkumaan, että jaksan koulussa. Alkuviikosta on kolme testiä ja loppuviikkohan meneekin juhliessa!

Anniina kiittää.

Maailma on sun.

EDIT// HUOMIO KAIKKI!! Kone lagi ja sitten katkesi nettiyhteys pariksi päiväksi, joten julkaistu teksti ei ollut lopullinen, tässä teksti kokonaisuudessaan, please lue uudestaan:

Olisi kiva kirjoittaa useammin, mutta aina kun mietin sitä, tuntuu, ettei minulla ole mitään mistä kirjoittaa. Loppujen lopuksi, nyt kun elämäni on asettunut melkolailla paikoilleen, ei täällä tapahdu mitään ihmeellistä tai kertomisen arvoista. Viikonloput ovat oikeastaan ainoita hetkiä, jolloin teen jotain edes hieman kertomisen arvoista. Arki täyttyy koulusta ja läksyistä, ja jos ei niistä, niin tylsyydestä.

Olen alkanut kuuntelemaan todella paljon suomalaista musiikkia, kuten Jenni Vartiaista, Anssi Kelaa, Jippua, Apulantaa, Juicea ja paljon muita. Täällä ollessa kun jotenkin alkaa arvostaa suomen kieltä ja kaikkea Suomessa. Lisäksi Olivia tykkää Jennistä todella paljon ja pyytää minua soittamaan hänen musiikkiaan. Seili -albumi on siis soinut pari kertaa läpi päivässä... Olivia hyräilee mukana. Suunnittelimme, että opetan hänelle sanat joihinkin kappaleisiin, jotta hän voi hyräillä mukana. Olen tutustuttanut hänet myös suomalaiseen räpmusiikkiin, joka ei välttämättä kylläkään ole tutustuttamisen arvoista. Olivia kuitenkin kuuntelee räppiä, joten ajattelin, että hän haluaisi kuulla sitä.

Pennsylvanian vuoristoa

Koulu sujuu hyvin. Arvosanat lähetettiin kotiin ja minulla oli kaksi A-:ta ja loput A:ta. Helppoa siis. Nyt on alkanut Englanti vähän vaikeutumaan, olemme alkaneet opiskella kirjallisuuden historiaa. Siitä en rehellisesti tajua sanaakaan. Kokeissa saa käyttää muistiinpanoja, mutta ongelma on, ettei minulla ole kaikkia muistiinpanoja, koska opettaja joko etenee niin nopeasti, etten ehdi kirjoittaa, tai pelkästään sanoo mitä meidän pitää kirjoittaa, enkä minä ymmärrä, saatikaan osaa kirjoittaa sitä. Noh, kyllä tästäkin jotenkin selvitään.

Viime viikon perjantaina oli Homecoming, unohdin kirjoittaa siitä ihan totaalisesti. Ei se ollut mitään erikoista, sama jalkapallopeli ja häviö, kun joka perjantaina! Katsomossa vain oli vähän enemmän hulluja ihmisiä kuin normaalisti. Pelin jälkeen menimme taas syömään ja viettämään aikaa kavereiden kanssa.

random kasvi, josta nappasin kuvan kun se oli niin kauniin värinen

Lauantaina ajoimme läheiseen kaupunkiin shoppailemaan. Uniontownin kauppakeskus kun ei ole mitään maailman mahtiluokkaa... Minä tarvitsin joitakin lämpimämpiä vaatteita ja t-paitoja. Olivialta olen saanut joitakin farkkuja ja mm. syystakin. Kelit ovat vihdoin viilentyneet hieman, ja minä olen nauttinut täysin rinnoin! Lämpötila on ollut siinä 10 - 15 tienoilla ja ulkona on sadella ripsutellut monta päivää. Harmaata, mutta kaunista. Minä palelen ja tärisen neulepuserossa ja hameessa ja ihmiset ihmettelevät, että miten tytöllä, joka tulee SUOMESTA, jääkarhujen maasta, voi olla kylmä? C'moon, minähän olen vain ihminen! Totta kai minä palelen ja vielä todella helposti, en tiedä miksi. Ei se tarkoita sitä, ettenkö nauttisi. En vain ole helleihminen, en sitten yhtään.

Btw. Tajuatteko, että lähdöstäni on huomenna kulunut 2 kk? Ihan järjetöntä. Tuntuu, että aika on mennyt niin nopeasti, mutta sitten taas... Tuntuu että olen ollut täällä ikuisesti. Jollain oudolla tavalla. Vaikka opinkin joka päivä jotain uutta ja koen uusia asioita. Perheestänikin ja ihmisistä tulee esille uusia puolia joka päivä. Olen kuitenkin oppinut jo aika hyvin huomaamaan, milloin on päivä, jolloin tulee vain olla hiljaa sanomatta sanaakaan, sillä joku ei ole hyvällä tuulella. Kyllä tämä vuosi kasvattaa aivan hirvittävästi. Tapa, jolla katson maailmaa on muuttunut aika paljon. Se on avartunut. Olen saanut paljon rohkeutta. Minä tein sen, minä toteutin unelmani. Minä säästin rahaa, minä tein päätöksen ja pysyin siinä, minä selvisin paperitöistä, minä lähdin, minä jätin kaiken tuntemani taakseni. Sanoin hyvästit elämälleni, jotta voisin aloittaa toisen, uuden, aivan toisessa paikassa. Minä matkustin yksin, seikkailin lentokentillä, tein uudet järjestelyt kun lennot myöhästyivät ja selvisin. Ja nyt minä olen täällä! Olen selvinnyt näin pitkälle. Kahden kuukauden jälkeen minulla on aika voittajafiilis. Nyt minusta tuntuu, että pystyn selviämään mistä tahansa. Minä pystyn matkustamaan minne tahansa ja elämään miten haluan. Loppujen lopuksi kaikki on vain kiinni asenteesta.

my family ♥

Minulle löytyi toinen perhe. Muistaako kukaan minun puhuneen naapureista, joiden luokse ajetaan autolla joka sunnuntai? Mark heitti yksi ilta, että ette te ottaisi tuota riiviötä, se on ihan sisäsiisti ja kyllä sitä oppii kestämään. He innostuivatkin ajatuksesta ja nyt pitää enää odotella, että paperityöt valmistuvat. Siinä voi mennä jonkin aikaa, mutta käytännössä on jo melkein varmaa, että he ovat minun toinen perheeni. Muuttaisin heidän kotiinsa luultavasti joulun ja uuden vuoden välillä. Heillä on kaunis, iso talo uima-altaineen ja kaksi nuorempaa poikaa. Lisäksi talossa asustelee aivan mielettömän supersuloinen Jackson, musta pieni koireliini. Jackson on joka sunnuntai hieman lievittänyt TessaNekku-ikävää. Ja mikä parasta: talossa on flyygeli! Jejejejejejei, pääsen soittelemaan, ettei unohdu ihan kokonaan! Vanhat kiipparit kun ei ihan pianoa korvaa. Kerron lisää tästä perheestä varmaan silloin, kun muutan...

Eipä tässä varmaan mitään muuta ihmeellistä ole. Ihmiset, kertokaa minulle aiheita! En tiedä enää mistä kirjoittaa. Tuntuu, että se on vain kamalan tylsää jos kerron, että tänään oli taas tavallinen päivä, kävin koulussa, tein läksyjä, söin ja nukuin. Mutta kiitos jo kaikesta palautteesta mitä olette antaneet. Olen niiiiiin iloinen, että ihmiset tykkäävät lukea blogiani!

Anniina kiittää.