Another busy weekend.

On kyllä ollut viikonloppu tähän mennessä! Nyt on ensimmäinen kerta kun olen ehtinyt istahtamaan alas hetkeksi. Minulla on ollut ihan mielettömän hauskaa ja olen tutustunut kavereihini paljon paremmin.

Perjantaina menimme siis jalkapallopeliin, mikä oli tänä viikonloppuna vielä suurempi tapahtuma kuin yleensä, sillä meidän koulumme LH (Laurel Highlands) pelasi Uniontownia vastaan. Uniontownissa on kaksi koulua ja niiden välillä on suuri kilpailu. Harmi kyllä hävisimme. Lähdimme puolessa välissä taas pois, tällä kertaa siksi, että olimme päättäneet mennä "kauhutaloon" (fright farm). Kauhutalot ovat mielettömän iso juttu täällä lokakuun ja halloweenin aikaan.

Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun menin minnekään ilman Oliviaa. Huomasin, että kaveriporukassa oleminen on mielettömän paljon helpompaa ilman häntä. En tiedä miksi. Se ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi Oliviasta, sillä pidän, se vain on jotenkin helpompaa. Minusta tuntuu, että ihmiset ottavat minut paremmin huomioon ja minunkin on helpompi osallistua keskusteluihin. En tunne oloani niin ulkopuoliseksi.

Fright farm oli mielettömän upea! Liz ja Lucaskin tulivat meidän (minä, Dawn, Vanessa) kanssamme. Lucas on yksi meidän koulun vaihto-oppilaista, hän on Brasiliasta. Hän ei puhu paljoa, sillä englanti on hänelle melko vaikeaa, mutta hän on aivan mielettömän mukava! Kaikki rakastavat Lucasia, joka ikinen meidän koulun tytöistä haluaa tehdä hänen kanssaan jotakin. Onhan hän se söpö poika Brasiliasta. Oisimpa minäkin söpö brasilialaispoika niin kaikki pitäisivät minusta! Hahhah.

Anyways, fright farm oli mieletön. Nyt jos jollakin on mielessä ne Linnanmäen kauhujunat tai vastaavat, niin unohtaa sen hetinyt! Se ei ollut mitään vastaavaa, vaan se oli oikeasti pelottava. Siellä käveltiin sellaista "rataa", siis se oli vain polku, joka kiemurteli ulkona, meni sisälle taloon, meni maissipeltojen ja metsien läpi, ja koko alue oli rakennettu vain sitä varten. Ulkona oli pilkkopimeää ja aavemaiset valot valaisivat polkua. Siellä oli oikeita ihmisiä pukeutuneina, jotka pomppasivat yhtäkkiä puun takaa vaikka moottorisahan kanssa ja säikyttelivät. He seurasivat meitä ja kirkuivat. Lavasteet olivat mahtavat. Me kuljimme käsi kädessä pimeässä. Minua pelotti ihan oikeasti, ja en varmasti ollut ainoa. Ja se kesti kaksi tuntia.

Kamalin osa oli strobovalolabyrintti, josta ei ollut oikeaa tietä ulos. Siitä osasta en pitänyt yhtään. Valot vilkkuivat pimeässä niin, että tuli aivan mielettömän epätodellinen olo. Niin epätodellinen, ettei sitä voinut kuvitellakkaan. Minusta tuntui, että olin elokuvassa. Kirjassa. Kymmenen minuutin harhailun jälkeen aloin törmäilemään seiniin, sillä aloin menettää todellisuudentajuni. Olin letkan viimeinen, muut vetivät minua perässään ja minä törmäilin kaikkialle. Vanessa ja Dawn yrittivät kysyä paikan työntekijöiltä tietä ulos, mutta he eivät kertoneet. 15 minuutin jälkeen luulin, että olin ollut siellä koko elämäni, eikä ulospääsyä ollutkaan. Luulin, että tämä oli minun elämäni, eikä mitään muuta ollut ikinä ollutkaan, eikä tulisi olemaan. Ja valot vain vilkkuivat vilkkumistaan.

Jossain vaiheessa Vanessa tajusi, että meidän piti mennä yhden aidan ali päästäksemme ulos. Muut menivät edeltä ja minä vain jotenkin tajusin, että piti mennä aidan ali. Kun pääsimme ulos, pökerryin Liziä vasten. Seuraava muistikuva oli, että istuin portailla pää painuiksissa ja minua huimasi kamalasti. Vähän ajan kuluttua minulla oli jo parempi olo ja jatkoimme matkaa. Olin kuitenkin koko loppuajan tokkurainen.

Kaikki muu siellä oli hauskaa ja minä nautin kaikesta huolimatta. Menisin todellakin uudestaan! Olivia sanoi, että Halloweenin lähestyessä taloista tehtäisiin vielä pelottavampia. Ja niitähän on monia, tämä oli vain yksi monista!

Sen jälkeen ajelimme vielä hetken ympäriinsä ja kävimme syömässä Sonicissa. Sonic on amerikkalaisuuden ruumiillistuma, jos ruokapaikka voi olla ruumiillistuma. Sinne ajetaan, parkkeerataan auto ja tilataan puhuen niihen koneisiin, jotka ovat drive thrussa. Hetken kuluttua tarjoilija tuo ruoan autoon. Sitten siinä vain chillaillaan autossa ja syödään, naminami. Ja pikaruokaa tietenkin!

Päätimme, että menisimme Vanessan luokse yöksi, minä ja Dawn. Katsoimme hetken elokuvaa, mutta olimme niin väsyneitä kaikki, että nukahdimme. Täällä kun nuorille tulee kavereita kylään, he kaikki nukkuvat sohvalla tai lattialla. Kellekkään ei laiteta patjoja tai petiä. Minä olin onnekas ja sain nukkua sohvalla, Vanessa ja Dawn nukkuivat lattialla huopaan kääriytyneinä.

Lauantaina tulin hetkeksi käymään kotona, ennen kuin lähdimme katsomaan Lucasin jalkapallopeliä (soccer). Sen jälkeen kävimme syömässä ja sitten loppuillan ajelimme vain ympäriinsä Uniontownissa. Kaikilla oli tylsää, emmekä keksineet mitään tekemistä. Minusta se oli kuitenkin paljon hauskempaa, kun yksin kotona istuminen. Mark ja Sarah menivät sinä iltana ulos, joten olisin ollut aivan yksin. He antavat minulle muuten aika paljon vapauksia. Riittää, että ilmoitan missä olen, minne menen ja milloin tulen kotiin. Ja illalla pitää olla kotona ennen kahtatoista.

Tänään menimme tietysti kirkkoon. Olen alkanut tykkäämään kirkossa käynnistä todella paljon. Sunnuntaikoulussa tapaa monia mukavia nuoria ja kirkko on rento ja siellä todella oppii paljon uutta ja hyödyllistä. Lisäksi siellä on mielettömän hyviä donitseja, omnomnomn!!

Kirkon jälkeen Jaclyn ja hänen isovanhempansa veivät minut lähistöllä olevaan historialliseen paikkaan. Siellä oli vanha talo, jossa Albert kukalie Gallatin oli elänyt 1800 -luvulla. Pihamaa oli täynnä erilaisia kojuja, siellä soitettiin musiikkia ja tarkoiltiin ruokaa. Minä ja Jaclyn löysimme kojun, missä pystyi tekemään omia kynttilän. Se oli hauskaa ja niistä tuli aika hienot!

Nyt koska loppuilta on ihmeellisesti vapaa, emme kertakaikkiaan ole suunnitelleet menevämme minnekkään, voinkin käyttää ajan hyödyllisesti valokuvausläksyn loppuun tekemiseen (löysin laturin!!!), t-paitojen suunnittelemiseen ja paperitöiden tekemiseen NYC -matkan johdosta. Hupia!

Anniina kiittää.

PS. TÄÄLLÄ ON OIKEASTI WONKA KARKKEJA!!! Siis Jali ja suklaatehdas elokuvasta! Ei ne tietenkään ole sellaisia, jotka kestää ikuisesti, mutta silti ihan sikasiistiä!!

ja perjantai jälleen ♥

Jos joku pohtii vastausta kysymykseen: "Miksiköhän Anniina kirjoittaa aina perjantaisin tai lauantaisin?", niin vastaus on yksinkertainen. Koska silloin minulla on aikaa! Perjantaina kouluviikko on juuri ohi ja on aina hetki aikaa chillailla. Sitten menen jalkapallopeliin. Ja lauantaina minulla on yleensä ainakin koko aamupäivä ja osa iltapäivästäkin aikaa. Siis ihan omaa aikaa, lepoaikaa. Uskomatonta, mutta totta.

Uskomatonta on myös se että olen viettänyt joka ikisen päivän tällä viikolla tehden pelkästään kotiläksyjä. Tietenkin olen syönyt välillä ja muuta sellaista, mutta periaattessa, olen tullut koulusta, avannut kirjat ja ryhtynyt töihin. Illalla olen sulkenut kirjat yhdeksän aikaan. Stressi on ollut kova, sillä minulla on monia projekteja meneillään juuri nyt. Lisäksi keskiviikkona oli kolme koetta ja torstaina yksi. Täällä kokeita ennen annetaan moniste, jossa kysytään samat kysymykset kun kokeessa. Siihen annetaan myös vastaukset. Ne viisaasti annetaan edellisenä päivänä. Tämä kaikki johtaa siihen, että kaikki pänttäävät tarvittavat asiat nopeasti ennen koetta ja luultavasti unohtavat ne seuraavana päivänä kokeen jälkeen, jos nyt muistivat niitä kokeessakaan. Tämä on varmaan osasyy Amerikkalaisten nuorten sivistymättömyyteen. Toinen syy on varmaan se, että ne asiat jotka meillä opiskellaan yläasteella, täällä opiskellaan lukiossa. Suomessahan lukioiden oppimisvauhti on hurja. Täällä pyöritellään ja pohdiskellaan ja madellaan. Joillakin tunneilla on kieltämättä vaikea pitää silmät auki...

Tällä viikolla kuviksessa olemme piirtäneet musteella kymmenen minuutin hahmotelmia ihmisistä. Jokainen meni vuorollaan istumaan malliksi ja kaikki piirsivät kymmenen minuuttia. Minä pidin siitä kovasti! Monilla nuorilla oli vaikeuksia musteen kanssa ja opettaja sanoikin, että se on yksi vaikeimmista työskentelyvälineistä, ja älkää huoliko, kyllä se siitä! Hän sanoi, että normaalisti luokassa on kaksi tai kolme oppilasta, jotka hokaavat miten tehdä sen.

Tällä viikolla meillä oli ryhmäprojekti englannista. Kuin olimme lukeneet näytelmän A Raisin in the Sun, jakauduimme neljän hengen ryhmiin. Yksi teki esseen, yksi teki kirjeen ja kaksi tekivät kollaasin. Minun ja Kennyn oli tarkoitus tehdä kollaasi. Minä työskentelin sen kanssa kolme iltaa, piirtäen, valokuvaten, kirjoittaen, lukien, tutkien ja tulostaen. Siitä tuli mielestäni melko hyvä. Minä tein siis sen aivan yksin, Kenny ei auttanut yhtään. Hän ei tehnyt mitään, mitä pyysin. Ei siitä sen enempää... Kollaasista tuli kuitenkin melko hyvä. Harmi, etten saanut siitä kuvaa tänne laitettavaksi.

Tänä viikonloppuna minun pitäisi saada valmiiksi t-paitojen suunnittelu ja valokuvausläksy. Ongelmanahan on se, etten kamerasta on akku melkein loppu ja en löydä laturia millään... Hehe. Sama toistuu täällä. Mutta en vaan ymmärrä missä se voi olla! Joka tapauksessa työntäyteinen viikonloppu. Ja pitäisi yrittää olla soittamatta kotiin. Olen pitänyt vähän suomitaukoa ihan sillä, että saisin keskityttyä paremmin elämääni täällä. Kaksi viikkoa olisi suunnitelmissa. Jo vajaan viikon jälkeen elämä täällä sujuu mielestäni paremmin, eikä ikäväkään ole niin kova. Totta kai se on siellä koko ajan. Keskiviikkoiltana olimme katsomassa Olivian jalkapallo(soccer)peliä ja ulkona oli todella viileä, kello oli jo yli yhdeksän. Kun tärisin kylmässä ja katsoin Jaclyniä Sarahin kainalossa ja Sarahia Markin kainalossa, tuli aika kova äiti-/isi-ikävä. Miksen minä voinut täristä kenenkään kainalossa, vaan minun piti täristä yksin? Silloin meinasi tulla itku. Läheisimpiä ystäviä on myöskin ikävä, täällä kun kukaan ei vielä ole todella läheinen. On ikävä sitä, että istutaan vaan Juulin kanssa minun huoneessa ja tuijotetaan seinää ja meillä on silti hauskaa! Mutta älkää huolehtiko siellä, se oli vain pieni heikkouden hetki, kaikki on hyvin ja kyllä, nautin edelleen täällä olosta, kaikesta huolimatta. Don't worry dears!

Minulta meni muuten tietokone rikki keskiviikkona. Tai oikeastaan johto. Sain kuitenkin uuden (75$, nyyh) ja nyt kaikki kunnossa. Rahasta puheenollen, meikäläinen lähtee luultavasti Nyciin uudestaan joulukuussa, meidän piirin vaihtareiden kanssa tällä kertaa! Kiertoajelu (toivottavasti hyvä tällä kertaa, ohjelmassa ainakin sanotaan, että pysähdytään useissa paikoissa), Central Park (luistelu Central Parkissa mahdollista!!!!), ilta Chinatownissa ja Little Italyssa, vapaudenpatsas ja empire state building (jos vaikka pääsisin ylös asti tällä kertaa!). Tämä tulee siis maksamaan hotellihuoneineen vajaa 300 $, mikä on mielestäni erittäin hyvä hinta. Kolme päivää. Lisäksi, jos itse haluaa, niin voi käydä Museum of the Modern Artissa, ilmaiseksi. Arvatkaa kuka menee! JA NYT HUOMIO KAIKKI, omalla kustannuksella, Broadway Show. Saa itse valita shown. Arvauksia, mihin tämä tyttö menee? Hihihihihihihi minä nään Mamma Mia!n Broadwaylla, New Yorkissa. Toivottavasti. Olen niiiiiiiiiin innoissani, jos joku ei vielä huomannut.

Tässäpä varmaan suurimmat kuulumiset. Tänään menemme siis vielä jalkapallopeliin, minä, Vanessa, Abbey ja Dawn, ja sen jälkeen johonkin kauhutaloon. Täällä aletaan juhlia Halloweenia melko ajoissa! Olivia ja Theo ovat tämän viikonlopun äitinsä luona.

Kirjoitan ehkä tästä illasta huomenna. Pusuja ja haleja kaikille sinne! Love you all!

Anniina kiittää.

Ps. Kaikki lukijat tai kuka tahansa, jos on mitään toiveita tai ehdotuksia aiheitteni suhteen, niin kertokaa toki! Eli jos jollain on mielessä jotain, mistä haluaisi kuulla enemmän tai tarkemmin, niin kommenttia vaan ja yritän toteuttaa toiveesi seuraavassa blogitekstissä! Kiitos!

Anniinan perjantai.

Okei, tällä kertaa aion kertoa tarkan selostuksen normaaleista koulupäivistäni ja erityisesti tästä perjantaista. Nyt lähtee:

Aamulla herätyskelloni soi kymmenen yli kuusi ja pakotin itseni ylös. Raahauduin aamutoimille ennen kouluun lähtöä. Tähän mennessä Dawn on vienyt meidät kouluun joka aamu, mutta jos hän ei pysty, niin menisin bussilla. Kyllä, sillä keltaisella ja vanhalla.

Koululla pitää olla seitsemän maissa, mikä on erittäin turhaa, sillä kello soi vasta noin 20 yli ja silloinkin mennään vaan kotiluokkaan, missä istuskellaan toiset 20 minuuttia kuunnellen kuulutuksia tai vain yksinkertaisesti istuen. Omalla tuolilla pitää istua, ei saa harhailla ympäri luokkaa.

Seuraavaksi minulla on matematiikkaa. Istun takarivissä ja torkun ja piirtelen vihkooni, sillä osaan melkein kaikki asiat. Opettaja ei oikein arvosta sitä etten keskity, mutten vain jaksa keskittyä, sillä osaan jo miltei kaiken. Joitain uusia ja hyödyllisiäkin asioita olen oppinut, mutta pääasiassa kaikki on helppoa ja tylsää. Tänään opiskelimme neliöjuuria, niiden yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuja. Opettaja kuitenkin menettelee.

Toinen tunti on historiaa. Tunneilla ymmärrän miltei kaiken ja mielestäni se on melko mielenkiintoista. Minulle se on kuitenkin paljon vaikeampaa, kuin muille oppilaille, sillä heillä on taustatietoa Amerikan historiasta. Minulle miltei kaikki on uutta, ja jos ei ole, niin ainakin aivan erilaisesta näkökulmasta, kun meille on opetettu Suomessa. Lisäksi kaikki on englanniksi.

Tänään meillä oli testi historiasta. Luulen, että pärjäsin melko hyvin. Tämä oli kuitenkin vaikeampaa, kuin pääkaupunki- & osavaltiotesti, sillä minun piti oikeasti kirjoittaa asioita englanniksi. Ja ensinnäkin ymmärtää kysymys. Jo siinä saattaa mennä aikaa. Sitten vielä muotoilla vastaus johonkin vaikeaan kysymykseen, eikä tehdä kirjoitusvirheitä. Huh huh. Tunnin loputtua katsoimme videota George Washingtonista.

Historian jälkeen ryntään koulun toiselle puolelle ihmisbiologiaan. Opettaja on mukava ja hauska, hän kyselee minulta välillä kysymyksiä Suomesta. Tunneilla opimme asioita hauskojen asioiden kautta, piirrämme ja väritämme rakenteita, että oppisimme muistamaan oikeat osat. Demonstroimme hermoimpulssin kulkua hermoissa tekemällä ihmisaaltoja. Se on melko mukava tunti! Tänään opiskelimme haju- & makuaistia.

Taidetunnit ovat kyllä koko koulupäivän kohokohta. 45 minuuttia täydellistä keskittymistä ja rentoutumista, ainakin minun osalta. Eivät kaikki sitä ota niin tosissaan. Tällä viikolla olemme piirtäneet maisemia hiilellä ja pastelleilla. Sain valmiiksi kolme pastillipiirrosta ja yhden hiilipiirroksen. Opettaja arvosteli ne kaikki sitten yhdessä ja laittoi joitakin luokan parhaita seinälle. Tänään piirsimme lelueläimiä pastelleilla. Minulla oli kirahvi, joka oli ihan mielettömän vaikea. Ohuet jalat ja kaula ja leviävät pastillit. Yritin kuitenkin parhaani...

Seuraavaksi ruokailu. Tässä vaiheessa päivää on jo aivan mieletön nälkä. Joka perjantai on ruokana kanahampurilainen tai pizzapala & sipsit. Naminami, sitä sitten vain reippaana popsimaan. Ruokailu on kuitenkin ihan mukava tunti, sillä voi jutella kavereille, tai tehdä läksyjä ihan rauhassa.

Ruokailun loputtua ryntään loksulle ja siitä kuoroon. Kuoro on toinen päivän kohokohta. Tänään emme oikein tehneet mitään erikoista. Yleensä lämmitämme ääntä, sitten teemme joitakin harjoituksia ja lopuksi laulamme jotakin biisiä. Tältä tunnilta olen saanut joitakin ystäviä. Siellä on vähän helpompi puhua vieruskaverin kanssa, kuin muilla tunneilla.

Liikunta on toinen tunti, millä tulee puhuttua ihmisten kanssa. Tähän mennessä joka tunnilla, mukaan luettuna tänään, olemme kävelleet ympäri kenttää poikien pelatessa jalkapalloa. Tytöille ei ilmeisesti keksitä mitään erikoista. Mikäs siinä kävellessä... D, E ja F päivinä minulla on sitten liikunnan sijalla valokuvausta.

Viimeinen tunti on englantia. Saimme ryhmäprojektin. Minun pitäisi tehdä kollaasi näytelmässä A Raisin in the Sun olevasta Traviksesta. Kirja on ihan mielenkiintoinen ja olen melko tottunut englanniksi lukemiseen, eikä minulle ole paljoakaan ongelmia tämän kanssa. Eihän minun tarvitse ymmärtää kaikkea. Historiassa kaikki on vaikeampaa, kun minun pitäisi ymmärtää kaikki faktat ja pienetkin asiat. Tämän projektin tekeminen on kyllä hieman vaikeampaa ja saan tehdä paljon töitä, mutta enköhän minä selviydy. Pitäisi vain jaksaa ryhtyä tekemään sitä.

Niin, sitten koulu loppuikin ja tulin kotiin loikoilemaan ennen jalkapallopeliin lähtöä. Tällä kertaa otin kamerani mukaan ja kuvia tulikin otettua paljon! Minulla oli todella mukava ilta. Tamara, vaihto-oppilas Meksikosta, pyysi minua tulemaan sinne hänen kanssaan. Sanoin, että hän voisi olla minun, Olivian ja Adamin kanssa ja tulla vielä syömään kanssamme sen jälkeen.

Jalkapallopeli ei tuntunut aivan niin tylsältä tällä kertaa, kuin viimeksi. Pelaajat olivat paljon parempia, ja me voitimme pelin. Urheilua on aina paljon kivempi katsoa, jos oma suosikki pärjää. Tässä joitakin kuvia pelistä! Sininen on meidän, eli LH:n joukkue.

Cheerleaders!

Minä ja Tamara:

Koulun "marssibändi" oli myös siellä. Meidän koulun bändi on oikeasti todella hyvä! He soittivat Lady Gagaa ja vaikka mitä. Sitä on todella mukava katsoa.

Lähdimme taas puolivälissä pois, sillä kukaan ei jaksanut katsoa sitä enää. Saimme vasta myöhemmin selville, että olimme voittaneet. Minä, Olivia, Adam, Tamara, Abbey, Tessa, Liz ja Dawn lähdimme käymään Dairy Queenissä. He kaikki ovat siis Olivian (ja nykyään minunkin) ystäviä. Tessa ja Abbey ovat minun kanssa samassa ruokailussa ja he ovat todella mukavia! Dairy Queen on muuten taivas. Voi luoja, mitä jäätelöannoksia! Tuossa puoliksi syöty suklaakermavaahtojäätelöannos. Nami omnomnom.

Sen jälkeen lähdimme kaikki yhdessä läheiseen puistoon. Adamilla ja Dawnilla oli autot ja me jakauduimme niihin. Minulla oli aivan mielettömän hauskaa. Nauroimme ja sekoilimme. Ihanaa, että meidän porukassamme on joku, joka on samassa tilanteessa kun minä. Ja lisäksi Lizin perhe ottaa Brasilialaisen pojan ihan lähipäivinä kotiinsa, sitten meitä on kolme! Niin huippua. Vihdoin alkaa tuntua, että alan saada kavereita täällä. Seuraavassa kuvassa oikealta vasemmalle: Olivia, Liz, Abbey, minä, Tamara, Tessa ja Dawn.

Tamara ja Adam tulivat vielä käymään meillä illalla. Meillä oli suunnitelmissa valvoa koko yö Olivian kanssa heidän lähdettyä, mutta hän oli tylsä ja meni nukkumaan! Saimme sitten hyvät unet ja lauantaina pitäisi jaksaa tehdä läksyjä...

Siinä perjantaipäiväni pähkinänkuoressa.

Anniina kiittää.

Uskokaa tai älkää, mutta se päivä on vihdoin tullut, etten ole enää ylisupermielettömän väsynyt koko ajan! Kerrassaan loistavaa! Tämä viikonloppu oli täynnä ohjelmaa (yllättäen), mutta minulla oli hyvin hauskaa ja osasin nauttia kaikesta.

Perjantaina koulun jälkeen menimme ensimmäiselle yksityiselle taidetunnille Olivian kanssa. Tai siis minun ensimmäiselle, Olivian ensimmäiselle tämän lukuvuoden aikana. Hän on käynyt Tonyen luona jo kolme vuotta ja kysyi, jos minäkin saisin tulla mukaan. Tonye oli suostunut ja niimpä lähdin sinne innoissani.

Hän asui miehensä kanssa kauniissa, vanhassa, kolmikerroksisessa puutalossa. Kävelimme kapeita portaita yläkertaan ja kaikki seinät olivat täynnä kauniita piiroksia ja maalauksia. Se vakuutti minut aikalailla. Tämä kerta oli aika vapaa. Olivia ryhtyi työstämään syntymäpäiväkorttia Sarahille, sillä hänen syntymäpäivänsä olivat sunnuntaina. Minä olin piirtänyt sen hänelle jo aikaisemmin, ja Tonye antoi minulle tunteja varten keräämiään kuvia selattavaksi. Löysin lopulta kauniin kasvokuvan, jonka kanssa aloin työskentelemään. Tykkäsin siitä todella paljon! Hän antoi minun lähinnä tehdä itsekseni, välillä hän neuvoi jos jotain, tai kertoi miten voisin tehdä jonkun paremmin. Uskon, että opin noilla tunneilla tämän vuoden aikana aika paljon mm. värien käyttämisestä.

Perjantai-iltana menimme lukion jalkapallo-otteluun. Siis football, amerikkalaista jalkapalloa! Se oli minun ensimmäinen jalkapallo-ottelu ja harmi kyllä unohdin kameran kotiin. Ottelut ovat joka perjantai ja lupaan kuvata seuraavassa, johon menemme. Mieletöntä, että tilaisuudessa, jossa tapahtuu niin paljon ja yhtä aikaa, voi olla tylsää. Pelaajat rynnivät joka suuntaan kentällä ja tönivät toisiaan, taklailivat ja heittelivät sitä hassunmuotoista palloa. Rehellisesti sanottuna en kyllä ymmärtänyt siitä sitten yhtään mitään. Samaan aikaan kahden joukkueen Cheerleaderit huusivat samaan aikaan erilaisia kannustuksia, heittelivät voltteja ja tekivät ihmispyrämideja. Marching Bandit soittivat jotain ja väliajalla heillä oli ihan oma shownsa. Oli sitä toisaalta ihan mielenkiintoista katsoa, mutta kun olet kipeä ja ilma on viileä, kun jalkoihin särkee ja pitää seisoa, niin sillon se ei ole kovin mukavaa. Ja kun et ymmärrä. Ympärillä oli kyllä aika fanaattista jalkapallokansaa.

Sen jälkeen lähdimme Olivian, Dawnin ja Adamin kanssa ravintolaan syömään. Minulla oli todella hauska ilta. Söin ensimmäistä kertaa juustotikkuja! Tai siis cheese sticks, mitä se nyt onkaan suomeksi... Sain myöhemmin selville Olivialta, että Dawn oli ollut iloinen, kun olin puhunut hänelle sinä iltana niin paljon. Minä olin aivan ihmeissäni, enkö muka normaalisti puhu tarpeeksi? Minä kun olin luullut ettei Dawn pidä minusta! Ilmeisesti, tai siis Olivian mukaan, kyse olikin siitä, ettei Dawn osannut käyttäytyä minun seurassani, kun en puhu hänelle ja olen niin hiljainen. Ihmeellistä...

Lauantai oli ihana lepopäivä. Nukuin hyvät yöunet ja sen jälkeen puhelin Skypellä kotiin. Jossain vaiheessa päivää Markin serkku Roberta ja hänen miehensä Ed tulivat meille. Illalla menimme porukalla syömään hienoon ravintolaan heidän 29. hääpäivän ja Sarahin syntymäpäivän kunniaksi. Ruoka oli todella hyvää ja minulla oli hauskaa! Tykkään todella paljon välillä viettää aikaa vanhempien ihmisten kanssa ja puhua sivistyneistä asioista. Nuorten kanssa kun tulee puhuttua taivaiden väreistä eri maissa ja sen sellaisesta... Myöhemmin sinä iltana katsoimme vielä leffaa Olivian ja Adamin kanssa.

Sunnuntai aamuna lähdimme kirkon jälkeen ajamaan vuorille Markin sukutapaamiseen. Siksi Ed ja Berta olivatkin täällä. Se oli piknik tilaisuus kauniissa paikassa. Me Olivian kanssa lähinnä kävelimme metsässä, otimme kuvia ja istuimme kivillä. Minusta tuntuu, että lähennyin Olivian kanssa todella paljon tänä viikonloppuna. En tiedä miksi, mutta se on hyvä asia, olemmehan me siskoksia.

Olen muuten tutustunut hieman paremmin Tamaraan, yhteen meidän koulussa olevaan vaihto-oppilaaseen. Hän on Meksikosta ja tullut siis eri järjestön kautta. Törmäsin häneen myös sunnuntaisessa kirkossa. Mietimme, että voisimme jatkossa istua vierekkäin. Hän vaikuttaa todella mukavalta ja olisi kiva tutustua häneen paremmin. On aina kiva jutella ihmisten kanssa, jotka ovat samassa tilanteessa ja käyvät läpi samanlaisia asioita.

Olen muuten alkanut käydä Rotarykokouksissa joka tiistai. Minut haetaan koululta aina ruokailun aikaan ja menemme Uniontownin "clubille", missä golf kentät ja uima-altaatkin ovat. Ensin ruokailemme yhdessä ja se onkin koko päivän kohokohta. Ilmaista, herkullista, terveellistä ruokaa. Tänään söimme lohta, salaattia ja perunoita. Namia! Ensimmäinen kerta muuten kun syön kalaa täällä ollessani... Kokous jatkuu sitten rukouksella ja lauluilla, jonka jälkeen käymme läpi perusasioita. Suurin osa kokouksesta menee siihen, että meillä on joku puhumassa jostain tärkeästä asiasta. Ainot huono asia kokouksessa on, että missaan kuoron. Se on todella harmi, sillä se on lempituntini.

Koulun taidetunneilla olemme työskennelleet ulkona. Olemme piirtäneet maisemakuvia koulun takapihalta nyt jo hiilellä ja pastelleilla. Nautin siitä todella paljon, se on toinen lempituntini. Opettaja on ihan mielettömän mukava ja aivan järjettömän taitava. Hän osaa auttaa saamaan kohtalaisista teoksista hyviä teoksia. Toivottavasti opin sieltäkin paljon uusia tekniikoita ja vaikka mitä!

Sana siitä että minä tykkään pirtää ja tehdä taidetta on kummallisesti levinnyt koko kouluun. Ihmeellistä, sillä minä en ole juurikaan puhunut siitä kellekään... Kuitenkin, eräs päivä viime viikolla Ms. Groves kysyi, josko haluaisin suunnitella koulun teatteriesityksen julisteet ja t-paidat. "I heard that you are a very good artist." Jaahas. Mistä? No tänään sain selville, että eräs Olivian ystävistä, Vanessa on koulun teatteritunneilla ja hän oli kertonut, että minä olen taiteellinen. En edes muista maininneeni hänelle, että tykkään piirtämisestä... No, jokatapauksessa kerroin Ms. Grovesille että kai minä voisin yrittää jotain, en nyt tiedä.

Tänään noin kymmenen nuorta tuli sanomaan minulle että:

"Oh, I heard that you're designing the posters of the theater class! That's so cool!"

I am? Oh, well that's nice to know............

Niin, meikäläinen on sitten ilmeisesti lupautunut piirtämään hiiren ja labyrintin. Ja siis eihän siinä, kyllähän minä pidän piirtämisestä! Paineita, paineita. Hassua vaan miten sana leviää näinkin isossa koulussa ja näin nopeasti.

Tänään digitaalisessa valokuvauksessa saimme hauskan tehtävän, joka tulee olla tehty tämän kuun loppuun mennessä. Meidän tulee valokuvata vaikka minkälaisia mielenkiintoisia asioita, tilanteita ja tapahtumia. Luovuutta kuulemma saa käyttää ja se on jopa suotavaa. Esimerkkejä tehtävistä ovat mm. muurahaisjono, kuva jostain hajusta, siisti ja sekainen opettajan pöytä, puoliksi syöty burrito, kuva kouluhengestä, iloinen hetki, kuva ylhäältä alas ja alhaalta ylös, joku puhaltamassa purkkapalloa, hammasraudat, yms. Hauskaa kuvailua siis tiedossa, voisin postailla tänne jossain vaiheessa parhaita.

Tänään kouluun tuli uusi ihana sääntö kaikkien entisten lisäksi. Oppilaat saavat siis kantaa käsilaukkuja, mutteivät reppuja. Tästä lähtien käsilaukkujakaan ei saa kantaa, jos niissä on koulukirjoja/-vihkoja sisällä. Eikö olekin älyttömin sääntö ikinä? Ette muuten ikinä arvaa miksi sääntö asetettiin? Koska joku opettaja oli kompastunut lattialla lojuvaan laukkuun, josta oli valunut vihkoja lattialle. Tehtiin myös sääntö, ettei urheilukassejakaan saa kuljettaa selässä koulupäivän aikana. Yksi poika oli protestoinut sitä vastaan ja kysynyt, että saako hän kuljettaa sitä jos hän käyttää sitä kuten käsilaukkua, toisella olalla, yhdellä hihnalla roikkuen. Ei kuulemma. Missä urheilukamppeita sitten pitäisi kuljettaa? Uskokaa tai älkää, pyyhkeen sisällä! Ja pyyhkeestähän ne tavarat eivät sitten valahda opettajien tielle, ei tietenkään. Ja lokerossahan niitä ei voi säilyttää, missä välissä ehtisit käydä ne sieltä. JOTAIN RAJAA AMERIKKA. Tämä menee jo ihan älyyttömyyksiin. Kuka kykenee kuljettamaan pyyhemytyn (jonka sisässä on kengät, t-paita ja shortsit) lisäksi esimerkiksi neljää viiden sentin paksuista ja kahden kilon painoista kirjaa ja kahdeksaa kouluvihkoa, sekä -kansioita käsissään, ja vielä ehtiä juoksemaan nopeasti luokasta toiseen. ARRRRRGGGHGHGHGHHGGHGHGHGHGHGHGHGGHGGH tuntekaa turhautumiseni ihmiset!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Aiheesta toiseen, tänään tuli paketti suomesta mamalta, kiitos, hih ♥ kardemummaa ja salmiakkia. Meikäläinen pääsee leipomaan amerikkalaisille pullaa.

Anniina kiittää.

Is the sky the same color in Finland, I mean, is it blue?

Kyseinen poika, joka halusi tietää onko taivas sininen vaiko kenties vihreä Suomessa, kertoi ettei ole ollut ikinä Pennsylvanian ulkopuolella. Tavallaan surullista. Silloin on ehkä vähän päätöntä väittää, että Amerikka on paras maa koko maailmassa. Onhan täällä McDonald's ja videopelejä, voi vaan ottaa rennosti, loikoilla sohvalla ja syödä Big Macia! Niin, ja taivas on kaiken lisäksi kauniin sininen. Enhän minäkään väitä, että Suomi on paras maa kaikista, vaikka rakastankin Suomea yli kaiken!

Sairaanhoitokuluja pitäisi kuulemma nostaa vielä ennestään, sittenhän kukaan ei tulisi kipeäksi koska pelkäisi, että lääkkeet ja hoito maksaisivat liikaa! Amerikkalaiset nuoret ovat todistettavasti fiksuimpia maailmassa. Onhan heillä hyvä koulu, jossa aseiden tuominen rakennukseen estetään metallinpaljastajilla ja reppukiellolla. Niillä tosin estetään myös tunneille ajoissa ehtiminen, sillä kirjat painavat niin pirusti, että ainakaan tälläinen pikkuinen tyttö ei saa ne sylissä juostua tarpeeksi nopeasti kellarikerroksesta yläkertaan. Eikä kirjoja voi säilyttää lokerossa, sillä eihän kolmessa minuutissa kerkiä millään juosta lokerolle, saati sitten vielä väännellä numeroyhdistelmää lukossa, että sen saisi auki. Metallinpaljastimilla myös kätevästi vaikeutetaan kouluun tuloa, jos vaikka satut kantamaan metallista kynää repussasi, sillä silloin joudut tutkintaan.

Mutta elkää vain ihmiset ajatelko, että minä kritisoin Amerikkaa!!! Ehei! Oi kuinka rakastankaan rasvan tuoksua koulun käytävillä, tuskin maltan odottaa, että pääsisin taas syömään ranskalaisia perunoita tai sipsejä! Salaatti houkuttelisi vielä enemmän, onhan siinä parin salaatinlehden lisäksi ehkä friteerattuja kylmiä kanapaloja, ranskanperunoita ja dippikastiketta kauniisti päällä. Rakastan myös vessaan ryntäämistä heti ruokatunnin alussa, onhan se ihanin tunne maailmassa kun on pidätellyt kaksi viimeistä koulutuntia, täydellä keskittymiskyvyllä. Se on suuri helpotus, kun pääsee vessaan, kampeaa laukun oven eteen, sillä ovesta ei ainoastaan puutu lukko, vaan se ei myöskään pysy kiinni ilman tukea! Edellisenä päivänä kannattaisi varmuuden vuoksi lopettaa juominen siinä viiden aikaan illalla, ettei seuraavana päivänä tarvitsisi käydä vessassa koulun aikana.

Liikuntatunnit ovat myöskin herkkua. Amerikkalaisethan ovat tunnetusti ikiliikkujaurheilijoita, kaikki innoissaan kävelevät ympäri urheilukenttää koko puolen tunnin ajan, mikä jää itse tuntiin pukeutumisien jälkeen. Alkulämmittelyt ovat raskaita, juokse salin toisesta päästä toiseen. Ja jos olet kipeä, kuten minä tänään, ohje on yksinkertainen. "Ai et pysty juoksemaan, jaahas. No kävele vaikka ympyrää tuossa noin."

Autonkaan alle en ole muuten meinannut jäädä kuin viisi kertaa nuorten kurvaillessa parkkipaikalla päättömästi. Koulun loputtua ei mikään ole ihanampaa, kun kuumassa, räppia täysillä kaiuttimista huudattavassa autossa istuminen ja sen odottaminen, että sata autoa edellä ehtisivät madella eteenpäin jonossa. Ja miksi auto on kuuma? No siksi tietenkin, että alituista kilpailua nimeltä Kenen Musiikki On Kovimmalla ei voi voittaa, jos ikkunat eivät ole levällään. Silloinhan ilmastointi ei ihan ole parhaimmillaan, kun kuumaa ilmaa virtaa ikkunoista sisään ja aurinko porottaa kattoikkunasta. Onneksi minä rakastan 30 asteen helteitä ja hikoilua! (älä vain jätä ironiaa ja sarkasmia huomioimatta, viimeisestäkään lauseesta)

Tällainen on ollut minun viikkoni. Keskiviikko, eli eilinen, tosin oli ihan mukava päivä. Nyt olen ollut kipeänä, hyvin kipeänä. Loistavien asioiden listaan voisin lisätä sen, että kotiinhan ei täällä ole suvaittavaa jäädä, vaikka olisikin pikkuinen flunssa, kamala päänsärky, nuha, ja niin kova yskä, että koulusta kotiin päästyä on hengittäminen hieman vaikeaa, kun keuhkot jäivät noihin luokkahuoneisiin kun tuli yskittyä niin kovasti.

Yksi hyvä asia tulee mieleeni, luokkahuoneissa on nenäliinoja!! Suomessa joutuu niistämään kovaan paperiin joka hiertää nenää. Yksi plussa siis ameriikalle! En taida edes laskea miinuksia...

High School meininki on tosiaan aika mielenkiintoista. Enkä halua että kukaan käsittää väärin tästä, minä silti, kaikesta huolimatta, nautin olostani täällä. Jos saisin nyt mahdollisuuden tulla takaisin kotiin, en käyttäisi sitä. Perheeni on tukenani ja alan pikkuhiljaa saada uusia ystäviä. Kielen ymmärtämisessä ja kommunikoinnissa minulla ei ikinä ole ollutkaan vaikeuksia, mutta kouluenglanti, siis koulussa opiskeltava englanti on melko vaikeaa. Opiskelen illalla yleensä monta tuntia uusia sanoja, niiden lausumista ja tarkoitusta. Yritän opetella sen suomenkielisen käännöksen lisäksi myös miten pystyisin selittämään sen englanniksi. Se on haastavaa ja ottaa välillä kovasti voimille. Perheeni on kuitenkin innokas auttamaan minua opiskelussani ja olen tosiaan saanut heiltä paljon tärkeää tukea.

Kuorossa alamme muuten jossain vaiheessa syksyä työstämään suomenkielistä laulua! Kuoronjohtaja esitti yhdellä tunnilla, että voisimme laulaa jotakin ulkomaalaista laulua eri kielellä. Minä tietenkin heti ehdotin suomea! Hän innostui ajatuksesta ja pyysi minua hankkimaan suomalaisen ja suomenkielisen kappaleen. Lähetin sähköpostia kotisuomeen ja kiitos nopean vastauksen saimme nuotit heti. Tänään tunnin päätyttyä kuoronjohtaja kertoi tästä koko kuorolle, ja sanoi, että yksi tämän kappaleen haasteista tulee olemaan se että suomessa ärrät "rullataan". Hän sanoi, että kaikilla on noin kolme kuukautta aikaa opetella rullaaman ärrät. Mutta miettikää, miten mahtavaa! Kokonainen koulun kuoro täällä Uniontownissa, Pennsylvaniassa, USA:ssa rupeaa laulamaan suomalaista laulua! Se oli niin mielettömän kuuloista kun poistuimme luokasta ja kaikki pärisyttelivät ärriä. Saan kyllä nauraa niin makeasti kun kuulen heidän yrityksensä lausua suomea.

Noniin, eiköhän tämä ollut tässä. Kello lähentelee jo kuutta, taidan palata läksyjen pariin...

Anniina kiittää.

Ps. Vastaukseni oli violetti.

Hershey park

Olen nyt käynyt jo viidessä eri osavaltiossa! Perjantaina koulujen ja töiden jälkeen pakkasimme, ja lähdimme ajamaan kohti Hersheytä. Hershey on kyllä ihan Pennsylvaniassa, mutta ajoimme tietä, joka kävi Marylandin puolella. New Yorkissahan minä vietin kolme päivää, Newarkin lentokenttä oli New Jerseyn puolella ja kävimme perheen kanssa silloin shoppailemassa West Virginian puolella! Siinä on jo viisi. Ehkä pääsen käymään Ohiossakin, kun sinne on alle tunnin ajomatka.

Niin, ajoimme Hersheyhin, sillä siellä on ympäri USA:ta tunnettu huvipuisto, Hershey Park. Kolmen ja puolen tunnin ajomatka. Puolessa välin matkaa Sarah tajusi, että olimme unohtaneet ottaa liput. Eikun takaisin. Amerikkalaiset tosiaan tykkäävät ajaa autoilla... Puolen yön aikaan olimme sitten perillä hotellissamme. Voitte kuvitella, että kouluviikon ja aamuherätysten johdosta en ollut parhaimmillani kun minut herätettiin kuuden tunnin yöunien jälkeen. Minä olen ihminen, joka tarvitsee unta. En vain pysty olemaan oma itseni jos en saa nukkua ja levätä välillä ihan kunnolla. Aamupäivä ei ollut paras mahdollinen kenellekään. Kaikki olivat väsyneitä ja kiukkuisia. Kun pääsimme puistoon, huomasimme, että se on ihan täynnä. Ensimmäiseen vuoristorataan jonotimme reilun tunnin. Tämä oli Jaclynin ensimmäinen kerta kunnon huvipuistossa ja häntä alkoi pelottaa, kun olimme seuraavat vuorossa. Koska se oli Jaclyn, joka on peloissaan kaikesta, valittaa kaikesta ja huolehtii ja ajattelee aivan liikaa, kukaan ei ottanut häntä tosissaan, kun hän sanoi, että häntä pyörryttää. Olisi pitänyt, sillä hetkeä myöhemmin hän makasi maassa pyörtyneenä. Mark ja Sarah lähtivät heti viemään häntä ensiapuun kun me menimme vuoristorataan.

En nauttinut kyydistä yhtään. Vuoristorata oli puinen, vanha, pomppuinen ja mielettömän nopea. Siellä kaikki vuoristoradat olivat paljonpaljonpaljon nopeampia kuin Suomessa. Sen jälkeen olin jo valmis lähtemään kotiin. Kaikki muut vuoristoradat olivat paljon pelottavampia ja olin varma, etten uskaltautuisi niihin. Kävimme vielä jossain laitteessa sillä aikaa kun Jaclynia hoidettiin. Kävi ilmi, että hänellä oli ollut vain joku nestehukan tapainen. Niimpä jatkoimme kiertelyä. Theo, Olivia ja Sarah halusivat puiston isoimpaan ja pelottavimpaan vuoristorataan. Minä ja Mark päätimme jäädä kiertelemään puistoa siksi aikaa ja kuvailemaan kaikkea. Kuvasin myös heidän kyytinsä vuoristoradassa.

Siinä meni kaksi tuntia jonotuksineen. Ihmisiä oli mielettömästi. Olin varma että kyllästyisin kuoliaaksi heidän juostessa laitteesta toiseen. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä he saivat jollain ihme keinoilla suostuteltua minut seuraavaan laitteeseen mihin he menivät, mielettömän pelottavaan vuoristorataan. En todellakaan ymmärrä, että miten se tapahtui. Sanonpahan vain, että tämän jälkeen Linnanmäki tuntuu leikkipuiston karusellilta. Se oli mieletöntä. Hyvässä mielessä!!! Olin mielettömän peloissani jonossa, tärisin ja ajattelin, että tähän minun pieni elämäni sitten päättyy. Olivia nauroi minulle ja kiskoi eteenpäin. Kun pääsimme laitteeseen, se meni vähän matkaa eteenpäin ja pysähtyi hetkeksi. Ihan kuin Linnanmäen raketti! Siinä istuu hermostuneena ja sitten se vain ampaisee menemään mieletöntä vauhtia. Tämä meni pystysuoraa ylös ja sitten pystysuoraa alas. Olin peloissani, mutta se oli silti todellakin kokemisen arvoista! Aivan mahtavaa. Kyydin jälkeen tosin tärisin ja hekotin mielipuolisesti kymmenen minuuttia. Menimme silti vielä uudestaankin! Seuraavassa kuvassa olemme jonottamassa vuoristorataan.

Tähän väliin ilmoitusluontoinen asia: Sarah on hullu nainen. Kaikella rakkaudella. Hän oli se, joka oli eniten innoissaan niistä mielettömän pelottavista 100km/h kulkevista vuoristoradoista. Pelottavimmissa mutkissa hän vain nauraa räkätti hullunkatse silmissään. Hän hoki koko päivän miten hän rakastaa vuoristoratoja ja sitä tunnetta kun syöksyy pääalaspäin eteenpäin.

Loput päivästä menikin meidän kierrellessä erilaisissa vuoristoradoissa. Illalla menimme Hershey Parkin suklaapuoti osioon. Onko kukaan kuullut Hersheyn suklaasta? Se on kuulemma kuuluisaa täällä, minä en ollut ikinä kuullut. Saimme tietää miten suklaa valmistettiin, papujen keräämisestä suklaapatukaksi. Se oli mielenkiintoista. Ostimme puodista Hershey's kisses -nimisiä suklaakonvehteja ja lähdimme ajamaan kotiin. Pääsin sänkyyn puolen yön jälkeen ja aamulla piti herätä kirkkoon. Olin siis väsynyt ja äkäinen ja harmistunut ja kiukkuinen ja kettuuntunut vaikka mitä muuta! Onneksi tänään, maanantaina on Labor day, mikä saattaa tarkoittaa amerikkalaisille jotain mahtavaa, minulle se tarkoittaa pitkään nukkumista ja koko päivän lepoa. Jee!

Tässäpä tämä nyt oli lyhyesti. Anniina kiittää.

Arkeen palaaminen.

Nyt alkaa arki pikkuhiljaa sujua täällä hampurilaisten maassa. Aamuheräämiset ovat ja varmasti tulevat olemaan hyvin vaikeita, mutta ihme kyllä kouluun olen jo alkanut tottua vaikka tänään oli vasta kolmas päivä. Ja vaihdon lukujärjestykseni tänään! Algebra 1 oli aivan liian helppoa, niitä semmosia yhtälöitä mitä meillä opiskellaan seiskaluokalla! 2x + 1 = 3. Hankalaa. Jokatapauksessa sain nyt Algebra 2 kurssin ja minulla on hyvin vahva tunne, että sekin tulee olemaan liian helppoa. No, ei voi mitään. Lisäksi sain jotain ihmekautta tietää, että joku oli lopettanut edistyneen kuviksen ja ryntäsin Sarahin ja Markin kehotuksesta Mr. DeFazion puheille. Selitin tilanteen ja näytin hänelle muutaman piirrustuksen. Hän oli halukas ottamaan minut ja lähetti sähköpostia opinto-ohjaajalleni.

Kun lopulta taas jonotuksen jälkeen pääsin hänen puheilleen, hän sanoi, että sille tunnille on monia halukkaita, eikä voi taata että pääsen sinne. Pyörittelimme minun lukujärjestystäni siinä kuitenkin ympäri ja ämpäri ja lopulta hän suostui laittamaan minut tunnille! Ja se on muuten ainot tunti, joka on yhteinen Olivian kanssa. Olen niin iloinen, että pääsin sinne. Normaalisti edistyneille tunneille ei pääse ellei ole käynyt joitakin peruskursseja ensin.

Tänään piirsimme asetelmia ja työskentelemme niiden kanssa varmaan vielä muutaman päivän. Pääsin vasta ääriviiva tasolle. Se on aika erilaista kuin Suomessa. Opettaja kierteli koko ajan oppilaiden joukossa ja auttoi meitä saamaan töistämme täydellisiä, oikeaan suhteeseen ja perspektiiviin. Hän istui vuorotellen jokaisen paikalle, kertoi mikä oli pielessä, pyyhki väärät kohdat ja hahmotteli ne uudestaan oikeanlaisiksi. Ensi kerralla pääsen ehkä varjostamaan. 45 minuuttia on kuitenkin niin lyhyt aika, ettei siinä oikein ehdi mitään. Ja kun tunnin lopussa pitää olla jo raivattu, pöytä siistinä ja kirjat kourassa valmiina ryntäämään seuraavalle tunnille.

Törmäsin tänään aamutunnilta lähtiessäni opettajaan, joka huikkasi btw äänensävyllä: "Tiesitkös muuten, että tässä koulussa ei saa kantaa reppua selässä?" Jaahas. Miksi? Siksi tietenkin että olen suurempaakin suurempi huligaani joka suunnittelee vaikka mitä kamalaa. Kantaako joku ihan oikeasti asetta repussa? Ilmeisesti. Eihän tätä sääntöä muuten olisi... Vai? Kilttinä tyttönä kuitenkin vein repun lokerooni ja tein niin kuin muutkin nuoret; kannoin kirjoja, vihkoja ja kansioita sylissäni.

Lukujärjestysvaihdoksien takia jouduin ottamaan

ihmisbiologian ympäristötieteiden sijasta. Tykkään jo ensimmäisen tunnin perusteella paljon enemmän ihmisbiologiasta! Ympäristötieteet olin jo opiskellut yläasteella ja muutenkin olen enemmän kiinnostunut biologiasta. Opettajakin vaikutti todella mukavalta. Aihe ei ole vaikea, mutta sanaston opetteleminen voi ottaa jonkun aikaan. Tänään englannin tunnilla tuntui ensimmäistä kertaa vaikealta, kun piti selittää vaikeita sanoja. Olen kuitenkin ruennut tekemään omaa sanakirjaani, johon listaan kaikki sanat, joita en ymmärrä. Illalla suomennan ne sanakirjan avulla ja yritän opetella hieman.

Kuoro on hauskaa! Me harjoittelemme hengitystekniikoita ja äänen oikeanlaista käyttöä. Opettaja vaikuttaa todella ammattitaitoiselta, rennolta ja hauskalta. Useimmat opettajat täällä ovat todella mukavia ja ovat tarjoutuneet auttamaan minua jos tulee jotain ongelmia. Yhtä asiaa vain ihmettelen: miten ihmeessä tämän koulun (melkein) joka ikisellä opettajalla on elämääkin oudompi nimi? Vensko, Shusko, DeFazio, Buehner, Costello, Iacconi, Sefchek, Kurek, Del Pinto. Siis mitä ihmettä? Ihan kun en kärsisi tarpeeksi jo Mrs, Ms, ja Mr, juttujen takia. Onneksi minulla on hostsisko, jolta voi aina kysyä että miten ihmeessä Vensko lausutaan.

Historiassa meidän piti opetella perjantaihin mennessä kaikki osavaltiot. Saatuani tietää maailman hauskimmasta pelistä, opin ne yhdessä illassa. Etenin tasoilla ja tänään koulussa huomasin, että osaan ne paremmin kuin yksinään luokkalainen. Ihan hullua! Ja kukaan heistä ei varmastikaan osaisi sijoittaa Suomea kartalle.

Vielä pitää mainita yksi asia: minä oikeasti pidän koulunkäynnistä. Oppiaineet ovat mielenkiintoisia ja olen saanut melkein kaiken mitä halusin. Totta kai tämä on rankkaa ja stressaava ja välillä itkettää, mutta silti naurattaa enemmän. Nyt kun vielä pääsisin koulun musikaaliin niin kaikki olisi täydellistä! Nyt pitää palata läksyjen pariin! :-----)

Anniina kiittää!