Jostainhan se pitää matkablogi aloittaa ja tämä blogi alkoi siitä aurinkoisesta päivästä, jolloin sain Guarantee Formit postissa kotiini. Aamulla tallustelin postilaatikolle (homma jonka äitini yleensä hoitaa, sinä aamuna vain MINÄ satuin tekemään sen) ja sieltä löytyi suuri kirjekuori. Niille jotka eivät tiedä niin voin selittää hieman enemmän. Guarantee Forms = paperisota vieraalla kielellä. Thank God olen menossa Amerikkaan.

Ensimmäinen paperisota käytiin läpi -09 syksyllä, kun täytimme äitimme kanssa vaihto-oppilashakemuksia yötä myöten. Oikeasti kaikki alkoi paljon sitä ennen, unelmasta. Olin aina halunnut vaihto-oppilaaksi ja olin ajatellut sitä enemmän yläaste ajoilta asti. Siinä vaiheessa se oli tietenkin vain unelma, mutta aloitin kuitenkin säästämisen, jos sitä kävisi hyvä tuuri...

Lukion aloitettuani alkoi tapahtua. Pohdimme perheeni kanssa asiaa hieman lisää ja mietimme eri vaihtoehtoja. Päätimme, että haen vaihtariksi Rotareiden kautta. Olen tyytyväinen päätökseen.

Tässä vaiheessa voisin kertoa vähän lisää. Olen 16 vuotias, lukion ensimmäisen luokan läpi kahlannut tyttö. Rakastan taidetta, musiikkia ja kirjoittamista. Siksi matkablogin pitäminen oli minulle alusta asti selvä asia. Samalla kuin minä saisin kertoa kokemuksistani uudessa maassa, kulttuurissa ja ympäristössä, saisivat sukulaiset, tutut ja ystäväni kuulla minusta usein. Loistavaa!

Noniin, olen siis menossa USA:han, Pennsylvanian osavaltioon, pieneen Uniontown -nimiseen paikkaan, noin 100 kilometria suurkaupunki Pittsburghista (hienosti ympyröity kartalta).

Minulle tämä sopii loistavasti, sillä en olisi viihtynyt missään kuumemmassa paikassa, ja Pennsylvaniasta on kuulemma loistavat matkayhteydet moniin mielenkiintoisiin paikkoihin. Minulle jo kerrottiin, että voisin ehkä vierailla New Yorkissa (enemmänkin kuin kolme ensimmäistä päivää Maaohjelmaleirillä), Washington DC:ssä ja Kanadan puolella. SOPII!

Maana USA oli aina ollut yksi vaihtoehdoista. Rotareitten hakemuksessa sai listata kolme maata ja minä valitsin USA:n, Kanadan ja Austraalian. Maiden ehtoina oli se, että ne olisivat tarpeeksi kaukana (hahah en TODELLAKAAN tiedä miksi se oli silloin tärkeää), ja että niissä puhuttaisiin englantia. Englanti on se kieli, jonka haluaisin sujuvaksi ja kielen oppiminenkin oli yksi vaihtoon lähtemisen innoittajista.

Jottei ensimmäisestä tekstistä tulisi liian pitkä, lopetan tähän ja kerron perheestäni seuraavalla kerralla! Toivottavasti jaksatte lukea paljon ja kommentoida sitä enemmän.

Anniina kiittää.

ps. kuva on Pittsburghista :)